Scroll Top

Tuomas Sammelvuolle pitkä jatkosopimus

Sammelvuo

Tuomas Sammelvuolle pitkä jatkosopimus.

Suomen Lentopalloliitto ja miesten lentopallomaajoukkueen päävalmentaja Tuomas Sammelvuo ovat tehneet pitkän jatkosopimuksen.

Sammelvuon nykyinen sopimus kattaa vielä vuoden 2016 ja nyt solmittu uusi jatkosopimus koskee vuosia 2017-2020 eli koko seuraavan olympiadin aina Tokion kesäolympialaisiin saakka. Sopimus on muotoa 2+2 vuotta.

Lentopalloliitto halusi jo hyvissä ajoin varmistaa, että Sammelvuon pitkäjänteinen, systemaattinen ja tuloksekas työ maajoukkueen peräsimessä jatkuu ja, että suomalaisen huippulentopallon tulevaisuutta rakennetaan suomalaisella osaamisella. Tavoitteena on nousta askel askeleelta kohti Euroopan ja maailman kärkeä.

Uusi sopimus mahdollistaa sen, että maajoukkueen päävalmentajan tehtävän lisäksi Sammelvuo voi toimia myös seuravalmentajana. Se on mahdollista syksystä 2016 alkaen.

Sammelvuo valittiin päävalmentajaksi tammikuun alussa vuonna 2013 ja hän aloitti tehtävässä pari kuukautta myöhemmin. Hän on valmentanut Suomea muun muassa kaksissa EM-kisoissa 2013 ja 2015, MM-kisoissa 2014 sekä Maailmanliigassa 2013, 2014 ja 2015.

Uudelle sopimuskaudelle sopii myös runsaasti arvokisoja. EM-kisat ovat vuonna 2017 Puolassa. Vuoden 2019 EM-kisojen isäntiä ei ole vielä valittu. Silloin kisoihin pääsee 24 maata ja kuhunkin neljään alkulohkoon tulee kuusi joukkuetta. Periaatteessa kaikki lohkot voidaan silloin järjestää eri maissa. MM-kisat järjestetään 2018, mutta isäntä ei ole vielä tiedossa. Epävirallisten tietojen mukaan kisoista ovat kiinnostuneita ainakin Venäjä, Qatar ja Argentiina. Olympialaiset ovat Tokiossa 2020.

Sammelvuo palkittiin Suomen Urheilugaalassa vuoden 2014 valmentajana ja myös lentopallomaajoukkue valittiin vuoden 2014 joukkueeksi Puolan MM-kisojen hienon yhdeksännen sijan ansiosta. EM-kisoissa Suomi on ollut viisi kertaa peräkkäin ja aina selviytynyt alkulohkosta jatkoon. Menestyksen myötä myös lentopallon fanikulttuuri on noussut aivan uudelle tasolle.

Sammelvuo

Suomen maajoukkue taistelee seuraavaksi paikasta Rio de Janeiron olympialaisiin. Euroopan olympiakarsinnat järjestetään Berliinissä 5.-10.1. 2016. Suomi pelaa Venäjän, Bulgarian ja Ranskan kanssa samassa lohkossa Euroopan olympiakarsinnoissa. Toisessa lohkossa pelaavat Saksa, Puola, Serbia ja Belgia.

Olympiakarsinnat pelataan Max-Schmeling-Hallessa kuuden päivän aikana. Ensin pelataan kaksi neljän joukkueen alkulohkoa (5.-8.1.) yhteensä kolme ottelua päivässä. Kummastakin lohkosta kaksi parasta pääsee välieriin (9.1.), joiden voittajat kohtaavat finaalissa ja häviäjät ottelevat kolmossijasta (10.1.).

Euroopan karsintaturnauksen voittaja saa paikan Rio de Janeiron olympialaisiin 2016. Karsintaturnauksen kakkonen ja kolmonen puolestaan pääsevät mukaan maailmankarsintoihin, jotka pelataan touko-kesäkuun vaihteessa Japanissa.

Ensi vuonna lentopallomaajoukkue pelaa tuttuun tapaan myös Maailmanliigassa ja syyskuussa ovat ohjelmassa EM-karsinnat.

Related Posts

Leave a comment

You must be logged in to post a comment.