Suomen Henri Kontinen ja hänen parinsa Australian John Peers ovat voittaneet Shanghain Masters- turnauksen nelinpelin. Finaalissa kaksikko kaatoi maailmanlistan kakkosparin Puolan Lukasz Kubotin ja Brasilian Marcelo Melon suoraan kahdessa erässä numeroin 6-4, 6-2. Turnausvoitto on parille toinen peräkkäinen, kun viime viikolla kaksikko voitti Pekingin ATP-turnauksen, joten vahva syysvire sai jatkoa.
Ottelun avauserä oli tasainen, mutta Kontinen-Peers hoitivat erän kotiin yhden tärkeän syötönmurron turvin. Oma syöttö oli varmaa eikä vastustaja saanut murtopaikkoja, joten avauserä parille numeroin 6-4.
Toinen erä alkoi myös yhtä tasaisesti kuin ensimmäinen, mutta mitä pidemmälle erä meni sitä selvemmäksi kävi Kontisen ja Peers:n ylivoima. Pari otti erän puolivälissä kaksi murtoa putkeen ja marssi lopulta helppoon erä voittoon lukemin 6-2 ja koko otteli siis erin 2-0.
Turnasvoitto oli parille jo tämän kauden neljäs ja voiton ansiosta pari jatkaa maailmanlistan ykkösenä.