Suomen Henri Kontinen ja hänen australialaisparinsa John Peers ovat selviytyneet Shanghain Masters -turnauksen nelinpelin finaaliin. Turnauksen ykköseksi sijoitettu pari voitti välierässä kaksikon Jamie Murray-Bruno Soares erin 2-1 (7-6,3-6,10-4).
Ensimmäinen erä oli tasainen eikä syötönmurtoja erässä nähty, joten edessä oli tiebreak ratkaisu. Siinä Kontinen-Peers oli omaa luokkaansa voittaen tiebreakin 7-3 ja avauserä näin ollen kaksikolle lukemin 7-6.
Toinen erä oli yhtä tasaista pelaamista, mutta vastustaja onnistui murtamaan Kontinen-Peers kaksikon syötön erän kuudennessa pelissä ja näin ollen Murray.Soares nappasi kakkos erän nimiinsä lukemin 6-3.
Ratkaiseva kolmas erä oli taas maailmanlistan ykkösparin Kontinen-Peers hallintaa. Pari karkasi tasaisen alun jälkeen omille teilleen ja voitti erän lopulta selvin 10-4 numeroin ja koko ottelu siis erin 2-1. Finaalipaikka on Kontinen-Peers parille Shanghaissa jo toinen peräkkäinen sillä pari oli viime vuonna häviämässä finaalia, joten tänä vuonna on revanssin paikka.
Finaalissa Kontinen-Peers saa vastaansa turnauksen kakkoseksi sijoitetun parin Puolan Lukasz Kubotin ja Brasilian Marcelo Melon. Parit kohtasivat myös elokuussa Washingtonin turnauksen finaalissa ja silloin Kontinen-Peers kaksikko voitti ottelun suoraan kahdessa erässä.