Helmikuun MM-karsintaikkunassa Susijengin kotonaan Reykjavikissa päihittänyt Islanti saapuu maanantaina loppuunmyydyn Hartwall Areenan eteen kotijoukkueen kiusaksi. Lohkonsa jumboksi valahtanut Islanti pelaa maanantaina selkä seinää vasten ja Susijengin valmennusjohto korostaa, että Islantiin on suhtauduttava kunnioituksella.
– Kunnioitamme Islantia valtavasti. EM-kotikisojen alkusarjaottelumme sekä edellinen keskinäinen MM-jatkokarsintaottelumme osoittivat, kuinka hankalaa on pelata periksiantamattomuutta vastaan, Susijengin apuvalmentaja Lassi Tuovi summaa.
Perinteinen islantilainen koripallo perustuu periksiantamattomuuteen ja taisteluun, prässäämiseen ja träppäämiseen, vauhdinpitoon ja kaukoheittoihin. Islanti on lisäksi ottanut merkittäviä edistysaskelia viime vuosina ja selvinnyt vuosien 2015 ja 2017 EM-kisoihin.
MM-karsinnoissa Islanti voitti Susijengin kotonaan 81-76, jonka lisäksi se on ainoana onnistunut hakemaan lohkojohtaja Tshekin päänahan (76-75). Bulgarialle Islanti on hävinnyt kahdesti niukasti, pistein 74-77 ja 86-88.
– Islanti lähtee peliin samanlaisella mentaliteetilla kuin Tshekki. He tulevat taistelemaan jokaisesta irtopallosta, asemasta ja tilasta viimeiseen asti. Se on heille ainoa tapa voittaa pelejä, ja he ovat toteuttaneet pelitapaansa näissä MM-karsinnoissa erittäin hyvin, Tuovi jatkaa.
Eikä sovi unohtaa, että Islannilla on kasassa tukku pelaajia, jotka ovat ansainneet kannuksiaan eurooppalaisissa huippusarjoissa.
– Helmikuun keskinäisen ottelun ratkaissut Martin Hermannsson pelasi mahtavan kauden ja on nyt yksi kuumimpia pelaajia Euroopan markkinoilla. Heillä on siis ainakin yksi kansainvälisen tason tähti, johon he voivat turvautua.
Susijengin muistilistalle Islantia vastaan Tuovi kirjoittaa rauhallisuuden ja maltin merkityksen.
– Meidän on pysyttävä omassa konseptissamme ja pelattava vahvuuksillamme. Meidän on pidettävä vauhtia, mutta vältettävä holtittomuutta. Emmekä saa menettää hermojamme, kun rapatessa roiskuu.
Coach Tuovin Islanti-tärpit: Seuraa heitä
Martin Hermannsson (190 cm/ 23v): Huippupelintekijä, jolla on vapaat kädet pelata 35 minuuttia kuten tahtoo. Äärimmäisen hyvä skoraaja ja yksi Euroopan nopeimmista pelintekijöistä.
Haukur Palsson (198 cm/26 v): All around -pelaaja. Luotettava, fyysinen heittäjä ja ennen kaikkea armoton taistelija. Hyvä kausi takana Ranskan pääsarjassa.
Kristofer Acox (196 cm/24 v): Tryggvi Hlinasonia lukuunottamatta Islannin sisäpelaajat ovat alamittaisia pelaajia, jotka korvaavat puutteensa sillä, että pelaavat energialla, liikkuvat herkeämättä ja taistelevat jokaisesta irtopallosta. Acox on tästä hyvä esimerkki.
Lähde: Koripalloliiton tiedote