Suomi kohtaa huomenna puolivälierässä Tanskan. Leijonat lähtee otteluun suurena suosikkina ja olisihan se jymypaukku, jos Suomi ei tästä jatkoon menisi. Tanska on ensimmäistä kertaa puolivälierissä sitten vuoden 2010. Tanska pelasi alkulohkossa varsin mukavasti ja joukkue voitti esimerkiksi lohkon voittajan Tsekin. Tanska lähtee otteluun mukavassa kolmen ottelun voittoputkessa. Juutit saivat kasattua kisoihin laadukkaan joukkueen ja NHL:stä mukana ovat Lars Eller (Montreal), Jannik Hansen (Vancouver) ja Nikolaj Ehlers (Winnipeg). Tanskan ylivoima on myös ollut todella vaarallinen ja se onkin kisojen parasta tällä hetkellä. Kärkiosaaminen joukkueessa on hyvä, mutta leveyttä ei ole juuri nimeksikään ja se on suuri ongelma. Maalivahti Sebastian Dahm on pelannut loistavat kisat ja miehen torjuntaprosentti oli alkusarjassa 94,55% ja päästettyjen maalien keskiarvo 1.92. Dahm on yksi kisojen parhaista maalivahdeista ja joukkue tarvitsee häneltä loistopelin, jos Tanska mielii taistella voitosta.
Suomi pelasi alkulohkossa loistavasti ja näytti lohkon päätöspelissä Kanadaa vastaan, että paketti on hyvin kasassa. Leijonien viisikkopuolustaminen on näyttänyt todella hyvältä koko kisojen ajan. Leijonat eivät ole päästäneet vastustajia juurikaan laadukkaille maalipaikoille, joten maalivahdit ovat päässeet varsin helpolla. Otteluiden alut ovat kuitenkin olleet Leijonille vaikeita viime peleissä ja siihen olisi hyvä saada ryhtiliike Tanskaa vastaan. Myös ylivoiman pitää toimia paremmin kuin Kanadaa vastaan. Toki Suomen ylivoima on toiminut pääosin hyvin kisoissa, mutta viime otteluissa on ollut vähän tukkoista. Maalissa aloittaa melko varmasti Mikko Koskinen. Koskinen löi viime pelissä sellaiset näytöt pöytään, että mies tulee varmasti olemaan Suomen selkeä ykkösmaalivahti kisoissa. Suomen kaikki neljä ketjua ovat toimineet kisoissa loistavasti, joten Tanskan pitäisi kyllä kaatua ja sitä kautta saada välieräpaikka plakkariin yhden välivuoden jälkeen.
Arvio
Tanska pelaa hienosti ensi kertaa puolivälierissä sitten vuoden 2010. Suomi on pelannut kisoissa todella hyvin ja viihdyttävästi ja nyt on kasassa sellainen joukkue, että Tanskan pitää ehdottomasti kaatua. Suomen kärkimiehet ovat Tanskan vastaavia selvästi edellä. Jos Tanskan maalivahti Sebastian Dahm pelaa huippupelin, niin ottelusta tulla yllättävänkin tiukka. Suomi tehnee kuitenkin ottelussa enemmän maaleja ja voittaa kamppailun 3-1 tai 4-1.
Ottelun voittaja kohtaa välierässä voittajan otteluparista Venäjä – Saksa
—————————————————————————————————
Mielenkiinnon maksimoimiseksi Gee antaa muutaman maukkaan vetovihjeen kyseiseen otteluun!
*Eniten laukauksia maalia kohti – (Suomi -11.5) @ 1.85 Unibet
*Kotijoukkue voittaa päästämättä maalia – Kyllä @ 3.05 Unibet