Avauskierroksen upeasti pelannut Roope Kakko ei pystynyt jatkamaan hyvää virettään Kiinan Europen Tourin osakilpailussa. Kakko lähti päivään sijalta kolme mutta päivän päätteeksi Kakko tippui sijalle 39. Kakko ehti pimeyden takia pelata vain 12 reikää ja perjantain kierros on Kakon osalta tuloksessa kaksi yli ja kokonaiskilpailussa neljä alle parin. Kakko jatkaa silti parhaana suomalaisena vaikka tippui tulosluottelossa. Torstaina myös hyvin pelannut ja avauskierroksen jälkeen sijalla kymmenen ollut Mikko Korhonen oli perjantaina todella suurissa vaikeuksissa. Korhosen alku oli todella hankala ja ensimmäiseen viiteen reikään Korhonen teki kolme bogia ja yhden tuplan. Korhonen ehti pelata vain 9 reikää mutta sai onneksi loppuun muutaman birdien. Korhonen tippui tulokseen yksi alle ja on tällä hetkellä sijalla 70. Korhonen on yhden lyönnin päässä cut-rajasta, jolla tulisi paikka v-lopun kierroksille. Kakko ja Korhonen pelaavat toisen kierroksen loppuun lauantaina.
Ilosella värikäs toinen kierros
Mikko Ilonen pelasi torstaina nihkeän avauskierroksen ja oli tuloksissa todella alhaalla. Ilonen lähti perjantaille parantamaan peliään ja nostamaan sijoitustaan kohti kärkeä. Tässä Ilonen myös onnistui ja perjantain tulos oli kolme alle ja yhteistulos kaksi alle parin, joka on tällä hetkellä juuri cut-rajan paremmalla puolella. Ilonen teki perjantain kierrokselle kuusi birdieta mutta vastapainoksi tuli kolme bogia. Ilosen peli on mennyt parempaan suuntaa ja Mikolta voidaan odottaa nousua viikonlopun kierroksilta jos mies vaan sinne pääsee.
Kilpailun kärjessä on tällä hetkellä Chilen Felipe Aguilar, joka on tuloksessa yksitoista alle. Chileläisestä lyönnin perässä on Ruotsin Alex Noren ja Itävallan Bernd Wiesberger. Kakolla matkaa kärkeen on seitsemän lyöntiä ja Mikko Ilosella yhdeksän, joten suomalaisilla riittää kirittävää jos mielivät kärkikahinoihin. Toisen kierroksen upeimmasta suorituksesta vastasi Ruotsin Rikard Karlberg, joka teki hole-in-onen väylällä 16. Karlberg sai palkinnoksi suorituksestaan tuliterän Volvo XC90-maasturin.