Sievi Futsal kohtaa tänään Marmiksen Kuulan (MaKu) Futsal Cupin ottelussa. Arpa on ollut ehkä hieman suosiollinen Sievi Futsalin miesten Futsal-liigajoukkueelle tämän kauden Futsal-cupissa. Avausottelussa se sai vastaansa Ykkösen FC Kemin (1−5 SiFu:lle). Perjantai-iltana se kohtaa Kakkosessa pelaavan helsinkiläisen Marmiksen Kuulan (MaKu) ottelussa, josta voittaja pääsee cupin finaaliviikonloppuun Espooseen. Kyseessä on siis cupin puolivälieräottelu. Kaikkiaan Futsal-cupiin osallistui tänä vuonna 53 joukkuetta ja SiFu pääsi suoraan neljännelle kierrokselle viime kauden liigamenestyksen ansiosta. Välieräotteluparit on myös jo arvottu. Perjantain voittaja kohtaa Jyväskylän Riemun ”vieraissa” 28. helmikuuta. Toisessa välieräparissa kohtaavat Ilves FS ja GFT. Finaali pelataan 1. maaliskuuta.
Marmiksen Kuula on Sievi Futsalille tuttu joukkue vuosien takaa. Joukkueet kohtasivat keväällä 2008 Helsingissä, kun pelattiin nousukarsintavälierää Futsal-liigaan. MaKu johti tauolla 4−0, mutta SiFu:n silloinen valmentaja Kimmo Mattila sai iskostettua joukkueensa toisella jaksolla huimaan kiriin. SiFu voitti lopulta 7−4. Nousufinaalissa SiFu kukisti AC Stopin niin ikään Helsingissä ja nousi kaudeksi 2008−2009 ensimmäistä kertaa historiassaan Futsal-liigaan. Tuosta nousujoukkueesta mukana ovat vielä Joni Pakola ja Juho Alasuutari. Myös yhden pelin tällä kaudella SiFu:ssa pelannut Ville Saxman kuului poppooseen.
MaKu pelaa Helsingin piirin Kakkosessa, jossa se on sarjassa kolmantena. MaKu on myös tuore 35-vuotiaiden SM-hopeamitalisti. MaKu:n terävintä kärkeä edustavat Evgeni Tolppa (sarjassa 29+13), Oleg Guralevich (20+14) ja pelaajavalmentaja Pavel Guralevich (11+12). MaKu ei ole millään tapaa väheksyttävä vastustaja SiFulle. MaKu pudotti cupin toisella kierroksella Ykkösen PJK:n kotikentällään maalein 5−4. SoVo Futsal kukistui Somerolla 10−9. Viimeksi MaKu yllätti ilman serbikolmikkoaan pelanneen Leijona Futsalin Akaalla 9−3.
Sievi Futsalilta puuttuu ottelusta kaksi tärkeää miestä. Kapteeni Juho Alasuutari ja joukkueen sisäisen pistepörssin ykkönen Timur Inapshba huilaavat varoitustilin täyttymisen vuoksi. Joukkue on muuten terve, eikä muita poissaoloja ole. Luvassa tulee olemaan kutkuttava taistelu cupin finaalipaikasta!
SiFu – Maku
Pe 20.2 klo 20.00.