Salibandyn MM-kisoissa on tänään vuorossa mitalipelit. Päivä alkaa Tshekin ja Sveitsin välisellä pronssiottelulla ja huipennus on vuorossa kolme tuntia myöhemmin, kun Suomi ja Ruotsi kohtaavat loppuottelussa. Suomi ylsi finaaliin kaatamalla eilen välierässä Tshekin maalein 7-2, kun taas Ruotsi oli omassa välierässään huomattavasti tiukemmalla, sillä se voitti Sveitsin vasta rangaistuslaukauskilpailun jälkeen maalein 5-4.
Ennakkoasetelmat finaaliin
Suomi
Suomi pelasi eilen välierässä turnauksen parasta peliään ja otti finaalipaikan varman esityksen jälkeen, kun Tshekki kaatui maalein 7-2. Suomi parhaita eilisessä pelissä olivat kaksi maalia mieheen tehneet Joonas Pylsy sekä Ville Lastikka.
Suomen otteet ovat parantuneet pitkin kisoja ja eilinen välierä oli parasta Suomea mitä kisoissa on tähän asti nähty. Toki aivan ottelun alussa Tshekki sai muutaman vaarallisen paikan, mutta Suomen avausmaalin jälkeen peli oli koko ajan joukkueen hallussa. Eilinen ottelu antaa hyvät lähtökohdat tämän päivän finaaliin vaikka vastus onkin pahin mahdollinen. Lisäksi välierässä nähtiin ettei Suomi ole hyökkäyspäässä pelkästään niin sanotun Classic -ketjun varassa, kun hyvin kisoissa esiintynyt Ville Lastikka sai hyvin tukea Ville Pylsyn toimesta.
Suomen puolustus ja maalivahtipeli toimivat myös hyvin eilisessä välierässä vaikka Tshekki päätöserässä kaksi maalia tekikin. Mikäli joukkue haluaa tänään kaataa otteluun suosikkina lähtevän Ruotsin on oman alueen puolustuspelaamisen toimittava yhtä hyvin ellei, jopa paremmin mitä kahdessa edellisessä ottelussa on nähty. Tänään nousee myös maalivahtipeli entistäkin isompaan rooliin, koska marginaalit ovat todella pienet. Lisäksi pitää ottaa huomioon, että tänään saatetaan mennä vaikka rankkareille asti, joten maalivahti Eero Kososelta tarvitaan loisto otteita tolppien välissä. Lisäksi Kososella on hyviä muistoja rankkarikisoista, sillä mies torjui Suomen kaksi vuotta sitten maailmanmestaruuteen nimen omaan rangaistuslaukauskilpailun jälkeen Ruotsia vastaan.
Ruotsi
Kisojen suurin suosikki Ruotsi oli omassa välierässään tiukilla Sveitsin kanssa ja joukkue oli todella lähellä pudota kokonaan ulos MM-finaalista. Sveitsi meni ottelussa 4-3 johtoon reilu kolme minuuttia ennen loppua, mutta Ruotsi teki jälleen “Ruotsit “ ja nousi ottelussa tasoihin vajaat kaksi minuuttia ennen loppua ja otti kamppailusta lopulta voiton rankkareiden jälkeen.maalein 5-4.
Ruotsi on eilistä välierää lukuun ottamatta esiintynyt MM-kisoissa todella varmasti. Toki Ruotsi oli turnauksen avausottelussa Suomea vastaan kahden maalin tappiolla, mutta joukkue osoitti loistavasti luonnetta nousemalla päätöserässä tasoihin ja lopulta ohi. Toki tänään ei alkulohkon ottelulla ole enää mitään merkitystä, mutta kyllä Ruotsille varmasti uskoa antaa se, että joukkue on jo kertaalleen Suomen näissä kisoissa kaatanut.
Ruotsin materiaali on todella laaja ja erityisesti hyökkäyssuuntaan löytyy paljon tulivoimaa.. Hyvänä esimerkkinä on puolustajat, jotka ovat tehneet turnauksen aikana yli 15 kertaa enemmän pisteitä kuin Suomen pakit, joten laatua hyökkäyksiin löytyy myös alakerrasta. Toki Ruotsin puolustus ei ole ehkä yhtä hyvä omalla alueella verrattuna Suomeen, mutta erot ovat kuitenkin niin pienet, että kaikki ratkaistaan hyvin pitkälti tänään korvien välissä.
MM-finaalin voi seurata Yle TV2:lta, jossa lähetys käynnistyy klo 16,45 ja itse ottelu alkaa varttia myöhemmin.
MM-KILPAILUT, FINAALI
Suomi – Ruotsi
Kello 17.00
Over 8.5 @ 1.85 William Hill
Panos: Medium