Suomen Olympiakomitean Huippu-urheiluyksikkö teki 19.7 viimeiset urheilijavalintansa Rio de Janeiron kesäolympialaisiin. Painonnostossa naispaikan sai Anni Vuohijoki.
Suomen maapaikka avautui EM-kilpailuissa neljän naisen saavuttaman yhteistuloksen perusteella ja kun Venäjä, Valko-Venäjä sekä Kazakstan suljettiin ulos kisoista doping-rikkeiden johdosta.
Anni Vuohijoella arvioitiin olevan paras potentiaali ja mahdollisuus menestyä Riossa. Anna Everi ja Meri Ilmarinen eivät valintaa hyväksyneet, vaan tekivät valituksen urheilun oikeusturvalautakuntaan. Etenkin Everi suomi valintaa kovin sanoin blogissaan sekä facebook-sivuillaan: ”En käsitä tätä valintaa…en yhtään? Miten liitossa voidaan kuvitella, että Anni on minua parempi edustaja?
Reilu neljä kuukautta ennen viimeistä Olympianäyttöä nostin MM-kilpailuissa sarjassa 63kg tehden jälleen uuden Suomen ennätyksen. Nostin parhaiten koko Suomen joukkueesta ja minut valittiin vuoden parhaaksi painonnostajaksi. Lisäksi voitin joulukuussa Suomen Cupin finaalin. Tämän jälkeen voitin helmikuussa 12 Suomenmestaruuden hopeamitalistin jäädessä yhteistuloksessa jopa 8kg taakse. EM-kisat olivat koko Olympiadin huonoimmat nostot. Minulle kuitenkin yhteistulos 191kg ei kumminkaan ole erittäin epäonnistunut ja pisteitä saatiin kerättyä Olympiapaikkaan. Tämän jälkeen nostin vielä Saksassa, johon henkilökohtaisesti minut kutsuttiin.. Tein viisi helppoa nostoa temmaten 87kg ja työntäen 107kg tämä tulos oli enemmän mitä muut ehdokkaat Olympialaisiin tekivät EM-kisojen jälkeen.”
Everi ei myöskään säästele sanojaan Suomen painonnostoliiton osalta: ”Ymmärrän, että kovat oli panokset muilla ja urheilu on välillä perseestä. Vaikka en ymmärrä yhtään liitossa olevia ihmisiä, että miten he tekivät valinnan? Ymmärrän sen, että urheilu on vain politiikkaa millään tuloksilla ei ole väliä eikä niitä arvosteta ainakaan suomalaisessa painonnostossa. Ja näin sen kuinka likaista peliä muut osaavat pelata ja kuinka minut haluttiin ja varmasti tulevaisuudessakin halutaan vain musertaa. Saksassa nostaessani minua kiiteltiin, kun olin mukana ja kutsuttiin mukaan Bundesliigaan. Tunne oli, että minua arvostetaan enemmän Saksassa kuin Suomessa, siksi olen onnellinen paikastani Bundesliigassa ja aijon panostaa siihen täysillä. Ymmärrätte varmasti, mitä olen tällä hetkellä mieltä suomalaisesta painonnosta ja liiton ihmisistä. Valinnat tehdään sillä perusteella, että nostajan valmentaja on liiton valmennuspäällikkö tai päävalmentaja. Kilot eivät ratkaise. Kiitos ja anteeksi.”
Oikeusturvalautakunta kuitenkin katsoi, että valintakriteerit olivat jättäneet olympiakomitealle varsin paljon harkintavaltaa, valitukset hylättiin eikä valintapäätöstä muutettu.
Nähtäväksi jää miten ylimääräinen kohu vaikuttaa Vuohijoen suorituksiin kisoissa.