Scroll Top

Old time hockeya Tampereen Sorsapuistossa!

Kuva: Ilves

Ulkojäät 2016 -tapahtuman toinen osaottelu pelattiin tänään Helsingin IFK:n ja Tampereen Ilveksen välillä. Ensimmäisen osan voitti Tappara jatkoilla 4-3.

1. Erä
Ottelu alkoi tasaisesti, eikä tuhannen taalan paikkoja nähty. Neljän minuutin pelaamisen jälkeen Ilves pääsi yrittämään ylivoimalla, mutta HIFK selvitti alivoiman ilman suurempia ongelmia. Joukkueiden pelatessa tasavajalle HIFK:lle avautui erän paras paikka, kun Miihkali Teppo pääsi kokeilemaan aivan maalin edestä rystyltä maalintekoa. Tällä kertaa Teppo ei kuitenkaan onnistunut. Muutama sekunti tästä ja HIFK pääsi ylivoimalle Ilveksen Teemu Aallon ottaessa jäähyn kiinnipitämisestä.

Erän pelottavin tilanne nähtiin kun IFK:n Oliwer Kaski ja Ilveksen Markus Jokinen kamppailivat kiekosta helsinkiläisten maalin sivustalla. Tilanteeseen kuolleesta kulmasta tullut Joe Finley taklasi Jokista todella kovaa. Jokinen talutettiin jäältä pukukoppiin. Finleylle ei tuomittu tilanteesta jäähyä. Taklauksen jälkeen koko peli heräsi eloon ja taklauksia jaettiin ympäri kaukaloa sen minkä pelaajat ehtivät. Hieman ennen erän loppua IFK:n Matt Generous ja Ilveksen Brett Bulmer heittivät heti aloituksen jälkeen hanskat sekä kypärät jäähän. Generouksen polvet kävivät ensin jäässä, mutta Bulmer oli muuten aivan helisemässä Generouksen tuulimyllymäisen tappelutaktiikan kanssa, pistevoitto Generoukselle.

2. Erä
Ajassa 23:59 Matias Sointu pääsi huudattaamaan tuhat päistä Ilveksen kannatusjoukkoa. Sointu latasi suorasta hyökkäyksessä b-pisteen kaarelta sydämensä kyllyydestä ja kiekko löysikin tiensä aivan maalin kattoon. Syöttöpinnan maaliin kuittasi Jerry D’Amigo. Muutama minuutti avausmaalista ja Ilves pääsi ylivoimalle tuomareiden istuttaessa Juuso Puustisen jäähypenkille. Ylivoiman alussa Ilves sai hässäkkää maalin eteen, mutta HIFK-puolustus onnistui hoitamaan tilanteen. Seuraavan kerran Ilves sai kiekon kunnolla alueella hieman ennen rangaistuksen päättymistä, kun viivatykki Teemu Aalto pääsi tykittämään bravuuripaikaltaan. Kevin Lankinen kuitenkin hoiti tilanteen.

Michael Keränen pääsi hetken kuluttua läpiajoon. Keränen yritti ”Fobbakikkaa” mutta IFK:n puolustus selvitti tilanteen. Seuraavasta hyökkäyksestä HIFK sai kiekon maaliin. Maali kuitenkin hylättiin, koska tuomari oli kadottunut kiekon näköpiiristään ja vihelsi pelin poikki. Kiekko kuitenkin oli pelattavissa, mutta maalia ei kuitenkaan hyväksytty. Hetken kuluttua maalintekijä Sointu lensi jäähyaitioon ja HIFK sai illan ensimmäisen ylivoimansa. Ylivoima pyöri vaarallisesti mutta ilman tulosta. Ylivoiman jälkimaiginneissa IFK:n Lennart Petrell teki todellisen tahtomaalin runnoessaan kiekon maaliviivalta sisään Ilveksen pelaajien tökkiessä. Ajaksi merkattiin 32:27, syöttäjiksi Mikael Johansson sekä Daniel Grillfors.

Reilua minuutti tästä ja oli Henri Tammisen vuoro pöllyttää verkkoja, tällä kertaa osuma syntyi vastahyökkäyksestä. Syöttäjänä kunnostautui Corey Elkins. Ote oli tiukasti helskiläisten käsissä, kunnes Ilves pääsi kolmannen kerran ylivoimalle. Loppuerä painettiin tasaisissa merkeissä.

3. Erä
Kolmatta erää piti pelata 12:01 ennen säpinän alkua. Ilves karvasi kiekon hyökkäysalueella, kiekko toimitettiin Markku Flinckille joka nousi keskustaan ja ampui rannelaukauksella pelin 2-2. Syöttöpisteen osumaan saalisti Ville Meskanen. Kellossa oli aikaa vajaa kahdeksan minuuttia kunnes D’Amigo komenttiin jäähyaitioon. HIFKin ylivoimalla parhaat tilanteet avautuivat kuitenkin kotijoukkue Ilvekselle. Hetki alivoiman päättymisestä Ilves pääsi pelaamaan ylivoimaa, kun D’Amigo onnistui hankkimaan joukkueelleen ylivoimaa. Ilveksellä oli hyviä paikkoja iskeä johtomaali, mutta IFK kesti. Sorsapuistossa mentiin eilisen tapaan jatkoajalle.

Jatkoaika

Ottelun valopilkku Jerry D’Amigo räjäytti Sorsapuiston huutomyrskyyn ajassa 64:21, syöttäjinä Juho Liuksiala sekä Matias Sointu. Ilves siis voitti 4-3. Yleisöä ottelussa oli 8500.

Related Posts

Leave a comment

You must be logged in to post a comment.