Norjalaiset onnekkaimat Innsbruckin tuulisissa oloissa – Määttä hienosti pisteille

Mäkiviikon kolmas osakilpailu käytiin Innsbruckissa, Itävallassa.

Kilpailu käytiin aiemmista kisoista poiketen hankalissa olosuhteissa. Tuuli vaihteli paljon sekä suunnaltaan että nopeudeltaan, jonka takia moni joutui odottamaan pitkään puomilla sopivaa tuulioloa. Ensimmäinen kierros kesti tämän takia yli puolitoista tuntia. Avauskierroksen jälkeen päätettiin , että toista kierrosta ei hypätä, joten ensimmäisen kierroksen tulokset jäivät voimaan.

Voiton vei Daniel Andre Tande. Norjalainen on hypännyt hyvin mäkiviikolla ja teki Innsbruckissa kilpailun ainoalla kierroksella 128,5 metrin hypyn. Norjalaisilla kävi paras tuuri hankalissa oloissa, kun he pääsivät hyppäämään parhaimmissa oloissa. Toiseksi tuli jättiyllättäjä Tanden maanmies Robert Johansson, joka pääsi kisan parhaimmissa oloissa tekemään pisimmän hypyn 133 metriä. Kolmas oli myös yllättäjä Venäjän Evgeni Klimov. Mainittakoon se, että uransa 100 mäkiviikon osakilpailun kisannut Japanin Noriaki Kasai oli kymmenes.

Embed from Getty Images

Mäkiviikon kärjessä ollut Kamil Stoch kaatui harjoitushypyssään, mutta pystyi onneksi kisaamaan. Puolalainen oli 120,5 metrin hypyllä neljäs ja pysyi hyvin voittotaistelussa. Sen sijaan toisena kokonaistilanteessa ollut Stefan Kraft jäi 116 metrin loikalla vasta sijalle 18. Tande nousi mäkiviikon kokonaistilanteessa kärkeen. Toisena oleva Stoch on jäljessä vain 1,7 pistettä. Kraft on kolmantena.

Kilpailun ainoa suomalainen Jarkko Määttä onnistui hyvin. Hän voitti parinsa Jakub Jandan hyvällä 125,5 metrin hypyllä ja pääsi sen myötä pisteille. Määttä oli lopulta kisan 14.

Mäkiviikko huipentuu loppiaisena Bischofshofenissa, Itävallassa. Huomenna on karsinta ja perjantaina kilpailu.

Embed from Getty Images

Innsbruckin kilpailun tulokset, HS 130

1. Daniel Andre Tande  NOR  125,7

2. Robert Johansson  NOR  123,1

3. Evgeni Klimov  RUS  119,1

4. Kamil Stoch  POL  117,4

5. Andreas Stjernen  NOR  117,1

6. Maciej Kot  POL  117,0

7. Manuel Fettner  AUT  116,7

7. Piotr Zyla  POL  116,7

9. Sebastian Colloredo  ITA  114,4

10. Noriaki Kasai  JPN  114,3

14. Jarkko Määttä  110,4

 

Mäkiviikon kokonaistilanne 3/4 kilpailun jälkeen

1. Daniel Andre Tande  NOR  710,3

2. Kamil Stoch  POL  708,6

3. Stefan Kraft  AUT  693,7

4. Piotr Zyla  POL  686,7

5. Manuel Fettner  AUT  671,1

6. Markus Eisenbichler  GER  669,0

7. Maciej Kot  POL  665,5

8. Stephan Leyhe  GER  651,2

9. Peter Prevc  SLO  648,0

10. Evgeni Klimov  RUS  647,7

39. Jarkko Määttä  313,0

52. Antti Aalto  114,4

 

Related Posts

Leave a comment

You must be logged in to post a comment.