Scroll Top

MM-kisat – Leijonat eteni sensaatiomaisesti välieriin kaatamalla jännitysnäytelmässä Ruotsin

Jääkiekon MM 2019 Leijonat Slovakia

Suomi ja Ruotsi tarjosivat torstai-iltana sellaisen puolivälieräottelun, jota ei varmasti härmässä hetkeen unohdeta. Maaleja tuli ottelussa liukuhihnalta ja mikä parasta, Suomi nappasi dramaattisten vaiheiden jälkeen 5-4 jatkoaikavoiton, kun Sakari Mannisen loistava laukaus painui ohi Ruotsin maalivahti Henrik Lundqvistin.

Ottelu alkoi Suomen kannalta mainiosti, kun Niko Mikkola vei Leijonat 1-0 johtoon vain minuutin pelin jälkeen. Ruotsin kuitti tuli nopeasti, kun Dallasin NHL-puolustaja John Klingberg tasoitti ylivoimalla vain reilu minuutti avausmaalin jälkeen. Avauserän lopussa Ruotsi siirtyi 2-1 johtoon Patrik Hörnqvistin osumalla ja näissä lukemissa mentiin myös erätauolle.

Embed from Getty Images

Toisen erän alku oli Leijonille sysimusta, kun Elias Pettersson vei sinikeltaiset 3-1 johtoon vain 25 sekunnin pelin jälkeen. Suomi ei tästä kuitenkaan lannistunut vaan Petteri Lindblom kavensi ensin 2-3 ja muutamaa minuuttia myöhemmin Jani Hakanpää laukoi ottelun tasoihin 3-3. Leijonat pelasi toisen erän todella hyvin ja oli varsinkin erän jälkimmäisellä kympillä hallitsevampi osapuoli, mutta johtomaalia ei joukkue saanut aikaan hyvistäkään paikoista huolimatta. Erän päätösminuutilla tuli kylmää vettä niskaan, kun ruotsalaispuolustaja Erik Gustafsson laukoi hurjalla kanuunalla Tre Kronorin jälleen johtoon. Aluksi ei edes ruotsalaispelaajat huomanneet Gustafssonin vedon käyneen maalissa, mutta kun tilanne katsottiin videolta huomattiin, että kiekko oli kimmonnut kamerasta takaisin kentälle ja näin maali hyväksyttiin ja  päätöserään lähdettiin Ruotsin 4-3 johdossa.

Embed from Getty Images

Suomi hallitsi päätöserää, mutta ei saanut tasoitusta millään aikaiseksi. Näyttikin pitkään siltä, että sinikeltaiset matkaavat jälleen välieriin, mutta jääkiekkojumalat olivat päättäneet toisin. Jukka Jalonen otti maalivahdin pois pari minuuttia ennen loppua ja Suomi saikin luotua painetta Ruotsin maalille ja lopulta kokenut Marko Anttila runnoi maalinedustalta 4-4 tasoitusmaalin vain vajaat puolitoista minuuttia ennen ottelun päätöstä.

Jatkoajalla esiin nousi ottelun ehdoton hahmo, Sakari Manninen. Mies ajoi hienosti hyökkäysalueelle ja laukoi uskomattoman tarkan laukauksen takayläkulmaan eikä Lundqvistilla ollut mitään mahdollisuuksia torjua laukausta ja näin Suomi eteni sensaatiomaisesti välieriin, jossa se kohtaa lauantaina Venäjän.

Embed from Getty Images

Puolivälieräottelun ehdoton hahmo oli siis Sakari Manninen, joka saalisti ottelussa loistavat tehot 1+3. Hyvin esiintyi myös Harri Pesonen, joka saalisti kaksi syöttöpistettä ja teki lisäksi loistavan maskin Suomen 3-3 tasoitusmaalissa. Kaiken kaikkiaan Leijonat pelasi todella vahvan ottelun koko joukkueena, josta kertoo myös se, että kaikki kentät ykkösnyrkkiä lukuunottamatta onnistuivat ottelussa maalinteossa.

Related Posts

Leave a comment

You must be logged in to post a comment.