Kouvolan KooKoo.ssa kaksi viime kautta pelannut Juha-Pekka Haataja siirtyy HIFK:n riveihin vuoden sopimuksella. 34 -vuotias Haataja pelasi edellisen kerran HIFK:ssa kaudet 2009-2011 ja mies oli voittamassa IFK:n edellistä Suomen mestaruutta keväällä 2011.
– Haatajalla on takana kaksi vahvaa kautta Kouvolassa ja hän on erinomainen lisä joukkueeseemme. Hänen myötään saamme kokemusta, johtajuutta sekä maalintekovoimaa, sanoi HIFK:n päävalmentaja Ari-Pekka Selin seuran tiedotteessa.
Haataja oli kahdella viime kaudella KooKoon avainpelaajia ja mies teki päättyneellä kaudella runkosarjassa 60 otteluun tehot 20+21. Yhteensä Haataja pelasi kahden kauden aikana KooKoon paidassa 109 ottelua ja teki niissä 34 maalia ja antoi 40 syöttöä.