Leijonat esittäytyivät viimeisen kerran tällä kaudella Suomessa, kun Suomi kohtasi Hartwall Arenalla Venäjän. Ottelu oli osana tämän kauden Euro Hockey Touria. Ottelu päättyi Suomen nimivahvan joukkueen voittoon lukemin 4-2. Joukkueet kohtasivat toisensa kahdesti kolmen päivän sisään ja torstaina Tampereella pelattu peli päättyi 3-0.
– Jos me ajatellaan näitä kahta peliä, niin me hyökättiin paremmin torstaina. Venäjä oli tänään hyökkäyspelissä vahvempia kuin me olimme. Me oltiin puolustuspelissä tänään sitkeitä ja kyllä tuloksen kannalta tärkein oli Saros (Juuse), joka takasi meille voiton, Leijonien päävalmentaja Kari Jalonen analysoi viikonloppua.
Suomi aloitti maalinteon jo kahden ja puolen minuutin pelin jälkeen, kun Ossi Louhivaara laukoi kiekon reppuun. Louhivaaralle merkittiin toinenkin osuma, kun hän ohjasi Ville Lajusen vedon sisään. Ensimmäisen erän lopussa Venäjä onnistui tekemään pukukoppimaalin. Neljä sekuntia ennen erän loppua Anton Slepyshevin tekemä maali ei kuitenkaan noussut kovinkaan ratkaisevaksi ottelun kannalta.
Toisessa erässä Venäjä joutui alivoimalle, jonka aikana Esa Lindell vei kotijoukkueen jälleen kahden maalin karkumatkalle. Suomen neljännestä maalista vastasi Lennart Petrell. Helsinkiläishyökkääjä onnistui maalinteossa vajaa neljä minuuttia ennen toisen erän loppua. Kolmannessa erässä Venäjä onnistui Evgeny Biryukovin osumalla vielä kaventamaan pelin, mutta siihen venäläisten loppukiri loppuikin.
Kisajoukkue muotoutumassa
MM-kisoihin on aikaa parisen viikkoa. Suomi matkustaa Tshekkeihin ensi viikonlopuksi, jolloin se pelaa Tshekkejä vastaan kaksi maaottelua. Kisat alkavat Ostravassa vappupäivänä. Suomen joukkueen rakentaminen on hyvällä mallilla ja NHL-pelaajat ovat jo liittyneet joukkueeseen. Kun uusia naamoja pukee Leijonapaidan, joutuu osa pelaajista lopettamaan kautensa.
– Me päädyttiin siihen, että Petrell ei jatka matkaansa meidän mukana. Kaikki muut tällä hetkellä joukkueessa olevat jatkavat vielä, Jalonen paljasti.
Petrellin joukkueesta pudottamisen myötä joukkue alkaa olemaan valmis parin viikon päästä alkaviin kisoihin. Vielä on muutamilla joukkueilla pelejä jäljellä ja mahdollisesti niistä saattaa täydennystä tulla. Petrellin lisäksi Sakari Salminen ja Jesse Joensuu ovat poistuneet joukkueesta. Muiden osalta ei uutisia ole odotettavissa.
– Tällä hetkellä me ei odoteta yhtäkään pelaajaa, Jalonen valaisi.
Maalivahtiosastolle saattaa muutoksia tulla Mikko Koskisen muodossa, mutta NHL:ssä kautensa päättäneet maalivahdit eivät ole maajoukkueen käytettävissä. Koskinen pelaa parasta aikaa KHL:n finaaleja ja SKA on voiton päässä mestaruudesta.
– Tshekkeihin lähtee kaikki tällä hetkellä mukana olevat maalivahdit, koska koskaan ei voi tietää mitä tapahtuu. Koskinen on meillä seurannassa ja häntä vastassahan on meidän virallinen maalivahtivalmentaja, joka raportoi Koskisen otteista, Jalonen selvitti.