Tapparan kahteen perättäiseen mestaruuteen vuosina 2016 ja 2017 valmentanut Jussi Tapola nousee takaisin päävalmentajan paikalle ensi kauden jälkeen. Tappara ilmoitti asiasta tiedotteessaan.
Nykyinen päävalmentaja Jukka Rautakorpi hoitaa tehtäviään vielä ensi kauden, jonka jälkeen hän siirtyy Tapolan paikalle urheilujohtajaksi. Rautakorven sopimus on kaksivuotinen, kun taas Tapolan tuleva pesti päävalmentajan paikalla kattaa seuraavat kolme vuotta.
Seura on nimennyt myös Tuomas Tuokkolan Tapolan valmennusryhmään kahden vuoden mittaisella sopimuksella. Tuokkola on aiemmin toiminut päävalmentajana KalPan, Ilveksen ja KooKoon Liiga-joukkueissa.
– Olen ollut jo aiemmin luomassa Tapparan urheilustrategiaa ja päässyt seuraamaan sen toteuttamista läheltä. Nyt, kun Tapparan organisaatiorakennetta ollaan muuttamassa siten, että urheilujohtajalle siirretään entistä enemmän myös hallinnollista ja taloudellista vastuuta, uskon minulla olevan paljon annettavaa Tapparan urheilutoimen kehittämisessä vastaamaan entistä kovempiin tulevaisuuden haasteisiin, vakuuttaa Jukka Rautakorpi.
– Suomen mittakaavassa Tapparan pitkäjänteinen toiminta kaikessa jääkiekkoon liittyvässä päätöksenteossa on harvinaista ja poikkeuksellista. Tunnen suurta vastuuta palatessani taas valmentamaan tätä Suomen menestyksekkäintä jääkiekkoseuraa kohti historiallista ajanjaksoa, kun seura siirtyy Hakametsästä Areenaan. Tämä on minulle kunnia-asia, mutta nyt keskityn tämän kauden vielä urheilujohtamiseen ja viemään Tapparan urheilustrategian mukaisia päätöksiä täytäntöön, Jussi Tapola toteaa.
Tappara valmistautuu tulevaan kauteen historiallisessa seitsemän vuoden mitaliputkessa. Seura takoi päättyneellä tilikaudella voittoa reilut puoli miljoonaa euroa.