Scroll Top

Jokereilla uusi piste-ennätys tähtäimessä

66CDCFFF-276C-4360-AA7A-16F132F5FD84

Jokerit aloittaa synttäriviikkonsa tänään maanantaina, kun Hartwall Arenassa vastaan asettuu Lokomotiv Jaroslavl. Helsinkiläisjoukkue voi kasvattaa pisteputkensa jo 19 otteluun.

Kaudella 1995-96 Jokerit pelasi 19 ottelua ilman tappioita 1.10.-26.11. välisen ajan. Tuolloin joukkue otti 14 voittoa ja pelasi viidesti tasapelin. Nyt 22 vuotta myöhemmin punakeltaisilla on mahdollisuus yltää samankaltaiseen putkeen, sillä edellinen tappio varsinaisella peliajalla on elokuulta ja pisteputki alkoi 27.8. juuri tämän illan vastustaja Lokomotivin kustannuksella 4-3-jatkoaikavoitolla.

Kuva: Jokerit

Seurahistorian pisin voittoputki kirjataan nyt 15 ottelun mittaiseksi, sillä lauantaina Jokerit koki 3-4-jatkoaikatappion sarjaa johtavalle SKA Pietarille vieraskaukalossa. Helsinkiläiset johtivat trilleriä kolmeen otteeseen maalilla, mutta aina Euroopan suurin tähtisikermä onnistui kampeamaan tasoihin. Suoritus oli Jokereilta tappiosta huolimatta hyvä.

Kotikaukalossa helsinkiläiset ovat ottaneet tämän kauden kahdeksasta ottelusta täyden pistepotin. Tyhjin käsin Hartwall Arenasta ovat joutuneet poistumaan suurseurat, kuten TsSKA Moskova, Salavat Julajev Ufa ja Ak Bars Kazan. Nämä huippujoukkueet onnistuivat yhteensä vain kertaalleen maalinteossa.

Jokerit on pelannut kotonaan aktiivisesti ja aggressiivisesti eikä vastustajille ole jäänyt aikaa asetteluun. Hurja paine on johtanut riistoihin ja Jokerit on vienyt peliä kotonaan muutamaa erää lukuun ottamatta miltei koko ajan. Samaan joukkue pyrkii myös maanantaina, mutta on muistettava, että myös ottelutahti on kiihtymässä. Lauantain SKA-pelistä lähtien ohjelmassa on kahdeksan peliä 16 päivään.

Kuva: Jokerit

Tänään kokoonpanoon ei tule isoja muutoksia. Henri Ikonen on huilivuorossa ja hänen paikkansa ykkösketjun laidalla ottaa Antti Pihlström, joka on onnistunut maalinteossa kahdessa viime pelissä. Nelosen laitaan hyppää Masi Marjamäki ja 13:s hyökkääjä on Tomi Mäki.

Tommi Huhtala on loukkaantumisen vuoksi sivussa nelisen viikkoa. Myös Karri Rämö ja Rasmus Rissanen ovat edelleen toipilaina, heidän tilannettaan seurataan päivä kerrallaan. Ikosen lisäksi terveenä kokoonpanon ulkopuolella on Petteri Wirtanen.

Synttäriviikon kunniaksi hallilla nähdään erikoisohjelmaa ja maanantaina vuorossa on perinteinen Jokerit-juniorien yhteiskuvaus ensimmäisellä erätauolla. Kaikki helsinkiläisseuran 500 junioria luistelevat jäälle heti erän päätyttyä.

Related Posts

Leave a comment

You must be logged in to post a comment.