Scroll Top

Jalkapallo- Kakkosessa PEPO kohtaa kotonaan Kiffenin

Gamblers miesten kakkonen

Jalkapallo Kakkosen A-lohkossa pelataan mielenkiintoinen ottelu, lappeenrantalainen PEPO kohtaa kotonaan perinteikkään helsinkiläisseura Kiffenin. Otteluun lähdettäessä joukkueiden ero sarjassa on kaksi pistettä PEPO:n hyväksi. Lappeenrantalaiset ovat kymmenellä pisteellään sarjassa sijalla neljä, kun taas Kiffen on kahdeksalla pisteellä sijalla kahdeksan.Viime kaudella joukkueet eivät kohdanneet, koska pelasivat eri lohkoissa, mutta sitä vastoin kaudella 2017 joukkueet olivat samassa lohkossa, jolloin keskinäiset ottelut menivät tasan yksi-yksi molempien voittaessa omat kotiottelunsa.

 

Ennakkoasetelmat illan otteluun

PEPO

PEPO oli kauteen lähdettäessä yksi lohkon suosikeista ja on sitä tietysti edelleen. Kuudesta ottelusta se on voittanut kolme, pelannut yhden tasan ja hävinnyt kahdesti. Ensimmäisissä peleissä joukkueella oli vaikeuksia puolustuspelin kanssa ja varsinkin sen kestäminen kasassa täydet 90 minuuttia tuotti välillä vaikeuksia. Harmittavin tasapeli tuli kotiottelussa NJS vastaan, jossa joukkue pelasi hyvän avauspuoliajan johtaen kamppailua kaksi-nolla, mutta toisen jakson löysä pelaaminen päästi vieraat mukaan kamppailuun ja lopulta varmalta näyttänyt voitto suli 2-2 tasapeliin.

Kahdessa viime pelissä joukkueella on ollut vaikeuksia sen sijaan hyökkäyspelaamisen kanssa eikä oikein maalintekotilanteita ole saatu luotua. Iso syy vaisuun hyökkäyspelaamisen on ollut myös siinä, että täksi kaudeksi hankittu nigerialaishyökkääjä Paul Obi on kärsinyt viime otteluissa loukkaantumisista, mutta tänään mies aloittaa avauskokoonpanossa, joten loukkaantumishuolet ovat ainakin toistaiseksi selätetty.

Embed from Getty Images

Vaikka PEPO:n hyökkäyspeli onkin ollut kahdessa edellisessä ottelussa tukkoista on se tehnyt lohkon joukkueista toiseksi eniten maaleja yhteensä 11 eli lähes kaksi maalia per ottelu. Erityisesti puolustajat ovat kunnostautuneet maalinteossa, sillä sekä Jens Harju, että Alieu Ceesay ovat tehneet kumpikin kaksi maalia mieheen. Viime otteluissa hyvin on pelannut myös kokenut Petteri Rönkkö, joka teki todella kauniin puskumaalin Mikkelin Pallo-Kissoja vastaan edellisesä kotiottelussa Kimpisellä.

PEPO lähtee otteluun suosikkina, mutta mikäli hyökkäyspelaaminen ei parane viime kamppailuiden tasosta voi otteluista tulla vaikea. Paul Obin palaaminen avauskokoonpanoon on todella tärkeää ja se voikin olla voiton kannalta yksi merkittävin tekijä. Joukkueen maalinsuulla jatkaa Miko Sederholm, joka tuuraa edelleen sivussa olevaa ykkösmaalivahti Craig Hilliä. Nuorukainen onkin esiintynyt kahdessa pelaamassaan ottelussa todella hyvin.

Kiffen

Perinteikästä jalkapalloseura Kiffeniä povattiin ennen kauden alkua alempaan keskikastiin ja joidenkin papereissa, jopa putoajien joukkukkoon. Jo viime kaudella tippuminen oli lähellä, sillä se oli ensimmäinen joukkue omassa lohkossaan, joka vältti putoamisen. Kauden alku oli Kiffenille hankala ja kolmesta ensimmäisestä ottelusta se keräsi vain yhden pisteen maalierolla 0-8. Vaikean alun jälkeen pelaaminen on kuitenkin parantunut huomattavasti eikä kolmesta viime pelistä ole tullut yhtään tappiota. Kiffen otti kotivoitot Kouvolan Susista sekä Järvenpään Palloseurasta, jonka lisäksi se haki tasapelin Lahden Reippaan vieraana, joten itseluottamus joukkueen sisällä on varmasti kohdillaan.

Vaikka Kiffen on viime otteluissa saalistanut hyvin pisteitä niin joukkueen puolustuspelin pitää tänään onnistua todella hyvin, koska maalinteko on ollut joukkueella todella nihkeää alkukaudesta. Eikä heikko maalinteko ole ollut vain tämän kauden ongelma, sillä myös viime kaudella maalinteko oli tukkoista ja vain yksi pelaaja teki kauden aikana enemmän kuin kaksi maalia, joten tuon tilaston on syytä parantua, jotta sarjapaikka kakkosessa säilyy myös ensi kaudeksi. Tämän kauden kuuten otteluun joukkue on tehnyt vain neljä maalia, joten siihen nähden kaksi voittoa ja  kaksi tasapeliä on todella kunnioitettava tulos.

Pelaajista esiin pitää nostaa 21 -vuotias Mikko Jalkanen, joka on esittänyt alkukaudesta lupaavia otteita ja tehnyt joukkueelleen yhden maalin. Miehen vahva hyökkäyspelaaminen voi tietää tänään vaikeuksia PEPO:n puolustajille.

Related Posts

Leave a comment

You must be logged in to post a comment.