Westend Indians jatkaa Salibandyliigan välieriin voitoin 4-3 lyötyään EräViikingit 4-3 Santeri Toropaisen jatkoaikamaalilla. Semifinaaliparit ovat näin Classic–Westend Indians ja Nokian KrP–Happee.
Kerta on lajihistoriassa ensimmäinen, kun salibandyn pääsarjan neljän parhaan joukossa ei nähdä helsinkiläistä joukkuetta.
Vielä 11 minuuttia ennen ottelun loppua EräViikingit johti ratkaisuottelua 3-0, mutta Indians kavensi kahdella ylivoimamaalilla isäntien otettua kaksi perättäistä jäähyä. Indiansin viiden minuutin rangaistus kuusi ja puoli minuuttia ennen loppua tarjosi EräViikingeille niittipaikkaa, mutta maalin tekikin Indians, kun Lauri Westerholm onnistui alivoimalla.
Jatkoaikaa ehdittiin pelata vain minuutti ja 59 sekuntia ennen kuin puolustaja Santeri Toropainen kiskaisi nousunsa päätteeksi ratkaisun takayläkulmaan.