Scroll Top

Veikkausliiga – KuPS kohtaa Rovaniemen Palloseuran

Veikkausliigassa pelataan sunnuntaina kolmen ottelun kierros. Turussa kohtaavat putoamiskamppailuun ajautunut Inter ja eurokentillä vahvasti esiintynyt HJK. Lahdessa puolestaan kohtaavat kotijoukkue FC Lahti ja mestaruuskamppailussa mukana oleva IFK Mariehamn. Tässä ennakossa pureudutaan kierroksen jännittävimpään otteluun, joka pelataan Kuopiossa, kun KuPS isännöi Rovaniemen Palloseuraa.

Ennakkoasetelmat

Kotijoukkue KuPS:n vahva viiden tappiottoman ottelun sarja tuli edellisellä kierroksella päätökseen, kun se hävisi vieraissa VPS:lle tylysti 3-0 lukemin. Vaikka se hävisi todella rumin lukemin voi tuo kamppailu toimia hyvänä herätyksenä sunnuntain RoPS ottelua ajatellen. KuPS on esiintynyt tällä kaudella todella vahvasti kotonaan ja se on hävinnyt edellisen kerran Kuopiossa 14.4, kun PK-35 Vantaa haki 3-2 vierasvoiton. Kuopiolaiset ovat pelanneet vahvaa kautta ja erityisesti joukkueen puolustus on ollut todella väkevässä iskussa. KuPS on päästänyt Veikkausliigassa vain 16 maalia ja pystynyt pitämään oman maalinsa puhtaana kymmenessä ottelussa.

Hyökkäyspelissä sitä vastoin on kehitettävää, koska maalinteko on ollut joukkueelle todella vaikeaa ja tämä korostuu eritoten vieraskentällä. Keskikentältä löytyy kuitenkin Petteri Pennasen ja Paul Onobin tasoisia pelimiehiä, joten pelinrakentelun ja tarjoilun pitäisi olla kunnossa. Maalintekoon joukkue kaipaisi lisää leveyttä, koska viimeistely on aivan liikaa Gbolahan Salamin harteilla.

Embed from Getty Images

RoPS:n alkukausi oli hankala, mutta viimeiset pari kuukautta joukkue on esiintynyt todella vahvasti. Rovaniemeläiset lähtevät sunnuntain kamppailuun viiden ottelun voittoputkessa. Nyt kun joukkue on tippunut europeleistä voi se keskittyä täysillä Veikkausliigaan ja taisteluun mitaleista. Voittamalla KuPS:in joukkue nousee sarjassa jo neljänneksi vain pisteen päähän kolmospaikkaa pitävästä VPS:stä.

Juha Malisen joukot ovat tulosten lisäksi esiintynyt myös pelillisesti vahvasti. Joukkue sai kaivatun vahvistuksen keskikentälle, kun pitkään sivussa ollut Antti Okkonen teki paluun kokoonpanoon. Mäkitalo-Okkonen-Taylor olisi toimiva keskikenttä kompinaatio mille tahansa Veikkausliiga-seuralle. Myös pitkään jatkuneet maalivahtiongelmat alkaa olla selätetty, sillä niin Antonio Reguero kuin Ricardo ovat parantaneet huikeasti otteita RoPS.n maalilla. Pystyykö joukkue hakemaan vierasvoiton kovana kotijoukkueena tunnetulta KuPS:lta selviää sunnuntain ottelussa.

Embed from Getty Images

 

Päivän nostot Graig Hill KuPS

Yhdysvaltalais maalivahti Graig Hill pelaa nyt kolmatta kauttaan Suomessa. Mies saapui Suomeen vuonna 2014 ja hän edusti kahden kauden ajan kakkosessa pelaavaa Joutsenon Kultsua. Hyvät otteet kakkosessa toivat jo viime kaudella peliaikaa Veikkausliiga-tasolla. Hill  on näyttänyt KuPS:n maalilla, että ainakaan hänen panoksestaan ei voittaminen jää kiinni.

Päivän nostot Antti Okkonen RoPS

Oulun Luistinseuran kasvatti Antti Okkonen on toipunut pelikuntoon pahasta loukkaantumisestaan. Okkonen on Juha Malisen luottopelaajia ja tuo omalla panoksellaan RoPS:n keskikentällä oikeaa pelin rytmitystä ja tasapainoa. Mies on vielä loppukaudesta tärkeä pelaaja jos ja kun joukkue taistelee mitaleista.

 

Related Posts

Leave a comment

You must be logged in to post a comment.