13.elokuuta alkaa maailman seuratuin ja yksi suurimmasta jalkapallosarjoista Englannin Valioliiga. Viime kaudella mestaruuden vei kaikkien suureksi yllätykseksi Leicester ennen toiseksi tullutta Arsenalia ja kolmas oli Tottenham. Sarjaasta putosivat Newcastle, Norwich ja Aston Villa joka jäi sarjan viimeiseksi. Näiden kolmen tilalle nousivat Middlesbrough, Hull ja Burnley.
Kesän siirtomarkkinoissa tehty isoja hankintoja
Kesän aikana on tapahtunut paljon muutoksia joukkueissa sekä pelaajistossa että valmentajissa varsinkin suurseuroissa mm. Chelseaan tuli uudeksi valmentajaksi Antonio Conte ja molemmat Manchesterin seurat vaihtovat myös valmentajaa Cityyn meni Pep Guardiola ja Unitediin Jose Mourinho. Nimekkäimät pelaajahankinnat ovat olleet Zlatan Ibrahimovicin tulo Man Unitediin PSG:stä, Ilkay Gundogan Man Cityyn Dortmundista, N’Golo Kanten siirtyminen mestarijoukkue Leicesteristä Chelseaan, Paul Pogban paluu ennätyssummalla Man Unitediin Juventuksesta ja John Stonesista tuli maailman kallein puolustaja siirryttyään Evertonista Man Cityyn ja vielä voi tulla lisää isoja hankintoja, sillä siirtoikkuna sulkeutuu elokuun viimeisenä päivänä.
Seuraavassa arvioit joukkueista.
Taistelevat mestaruudesta ja europaikoista
Manchester City
Viime kauden nelosen Man Cityn kausi oli hankala loukkaantumisten ja varsinkin sen jälkeen kun selvisi että Guardiola tulee korvaamaan kauden päätteeksi Manuel Pellegrinin. Harvoja valopilkkuja viime kaudella manchesterin sinisellä oli Mestarien Liigassa pääsy välieriin ja myös se että voittivat paikallisvastustajan Unitedin. Joukkue on hyvin rakennettu. Hyökkäys ja keskikenttä on sarjan parhaimmistoa, maalissa Joe Hart on sarjan top5 maalivahteja, mutta puolustus on joukkueen heikoin lenkki varsinkin jos Vincent Kompany on paljon loukkaantuneena kuten on ollut parina viime kautena. City on vahvistunut kesän aikana Ilkay Gundoganilla, Nolitolla, Gabriel Jesusilla, joka on mukana olympialaisissa ja tulee joukkueeseen tammikuussa ja juuri ennen kauden alkua City hankki tiistaina John Stonesin Evertonista 56 miljoonalla eurolla. On mielenkiintoista nähdä miten maailman kalleimmaksi puolustajaksi tullut Stones onnistuu. Cityltä voidaan odottaa parempaa kautta mitä oli viime kausi.
Arvio: Paljon vaikuttaa se miten uusi koutsi Guardiola saa pelin kulkemaan ja tärkeimpien pelaajien (Aguero, Kompany) terveystilanteet. Joukkue on hyvin rakennettu. Hyökkäys ja keskikenttä on sarjan parhaimmistoa, mutta puolustus on kysymysmerkki. Man City tulee taistelemaan sijoista 1-3.
http://gty.im/481886791
Manchester United
Man United oli viime kauden suurimpia pettymyksiä jäätyään sarjassa viidenneksi. Punaisten paholaisten kauden ainut valopilkku oli FA Cupin voitto, joka oli samalla Unitedin ensimmäinen pokaali sen jälkeen kun sir. Alex Ferguson jäi eläkkeelle. FA Cupin voitto ei pelastanut Louis Van Gaalia, joka joutui jättämään seuran kauden jälkeen, jota moni seuran fani toivoi. Van Gaalin pelitapa oli tylsä ja se ei toiminut missään vaiheessa kunnolla. Ainut plussan LVG:lle voi antaa siitä, että antoi omille kasvateille hyvin peliaikaa. Tilalle tuli Jose Mourinho, joka jakaa paljon mielipiteitä. Osa tykkää, osa ei. Aika näyttää miten Jose saa pelitapansa toimimaan ja millaista showta herra saa aikaa peleissä ja myös mediassa? Punaiset paholaiset on vahvistunut kesällä kovilla nimillä Zlatan Ibrahimovicilla, Henrikh Mkhitaryanilla, Eric Baillylla ja viimeisimpänä maanantai-tiistai välisenä yönä varmistui Paul Pogban tulo, josta oli pitkään(koko kesä) huhuttu. Pogbasta tuli samalla maailman kallein pelaaja kun Manchesterin punainen maksaa hänestä peräti 105 miljoonalla eurolla. ManUn joukkue näyttää viime kauteen verratuna paljon paremmalta. David De Gea on sarjan parhaimpia maalivahteja, keskikenttä ja hyökkäys näyttää vahvistusten myötä hyvältä, mutta puolustuksesta on vaikea sanoa. Siinä riittää kysymysmerkkejä kuten siinä mihin pelipaikalle laitetaan kapteeni ja seuralegenda Wayne Rooney. Todennäköisesti kymppipaikalle, mutta avauspaikka ei ole niin varma mitä on aikanaan ollut. Tästä kaudesta voi odottaa Man Unitedilta parempaa mitä oli viime kausi.
Arvio: Sama kuin paikallisvastustajan Man Cityn kohdalla myös Man Unitedin kauteen vaikuttaa se miten uuden valmentajan Mourinhon pelitapa saadaan toimimaan. Hyökkäys, keskikenttä ja maalivahti on sarjan parhaimmistoa, mutta puolustuksessa riittää miettimistä. ManU taistelee sijoista 1-4.
http://gty.im/586907892
Chelsea
Viime kauden suurin pettymys oli ehdottomasti Chelsea, joka jäi sijalle 10. Seura antoi viime joulukuussa Jose Mourinholle, joka siirtyi kesällä Man Unitediin. Mourinhon tilalle loppukaudeksi tuli kokenut Guus Hiddink. Täksi kaudesi uudeksi valmentajaksi tuli Antonio Conte, joka valmensi vielä kesällä Italiaa EM-kisoissa. Saako Conte homman heti toimimaan? Chelsean on tullut N’Golo Kante ja Michy Batshuayi. Joukkue on rakennettu hyvin. Thibaut Courtois on sarjan kärkiveskareita, puolustus on kokenut ja sarjan parhaimpia myös keskikenttä näyttää Kanten hankinnan jälkeen paremmalta mutta hyökkäys on pieni kysymysmerkki. Onnistuuko viime kauden isoimmista pettymyksistä Eden Hazard ja Diego Costa palaamaan paremmalle tasolle? Chelsealla on potentiaalia taistella mestaruudesta.
Arvio: Kuten Manchesterin seuroilla myös Chelsealla vaikuttaa myös se miten homma lähtee käyntiin uuden valmentajan Conten alaisuudessa. Puolustuspää on sarjan parhaimpia, mutta miten hyökkäyspää onnistuu? Chelsea taistelee sijoista 1-4.
Tottenham
Tottenhamin viime kausi päättyi kolmanteen sijaan ja jäivät huonon loppukauden takia niukasti Arsenalin taakse. Pohjois-Lontoon seura nähdään syksyllä Mestarien Liigassa muutaman vuoden tauon jälkeen. Mauricio Pochettinon alaisuudessa Spurs on pelannut hyvää ja viihdyttävää futista, jossa nuoret pelaajat mm. Dele Alli, Eric Dier ja Harry Kane ovat nousseet sarjan huippunimiin ja joukkueen tärkeiksi pelaajiksi. Kyseinen kolmikko nähtiin myös Englannin joukkueessa EM-kisoissa. Tottenham on vahvistunut kesällä Victor Wanyamalla ja Vincent Janssenilla. Muuten Spursin joukkue on sama mitä oli viime kaudella. Joukkue on tasaisen hyvä kaikilla osa-alueilla, mutta pystyvätkö pelaamaan yhtä hyvän kauden mitä viime kaudella?
Arvio: Onnistuvatko pelaamaan tällä kaudella yhtä hyvin mitä viime kaudella. Miten vaikuttaa Tottenhamiin kun pelaavat myös europelejä? Pystyykö Spurs voittamaan vihdoin paikallisvastustaja Arsenalin sarjassa? Tottenham taistelee sijoista 3-6.
Liverpool
Liverpoolin viime kausi oli kaksijakoinen. Jäivät sarjassa kahdeksanneksi, mutta pääsivät Eurooppa-Liigassa finaaliin häviten sen Sevillalle. Pool antoi viime kauden alkuvaiheessa potkut Brendan Rodgersille ja tilalle ruli Jurgen Klopp. Merseysiden joukkueella peli kulki vaihtelevasti, mutta tällä kaudella odotettavissa on parempaa Poolia. Kesän aikana on tapahtunut paljon muutoksia. Joukkueeseen on tullut mm. Loris Karius, Joel Matip, Sadio Mane ja Georgioni Wijnaldum ja joukkueesta on lähtenyt mm. Kolo Toure, Martin Skrtel ja Joe Allen. Joukkue on rakennettu Kloppin tyyppinen joukkue. Pystyykö Liverpool haastamaan ennakkoon kovemmat seurat Kloppin johdolla? Potentiaalia on.
Arvio: Saako Jurgen Klopp joukkueen toimimaan ja pelaamaan paremmin mitä viime kaudella. Joukkue on muuttunut paljon ja tehty enemmän Kloppin pelityyliin sopivammaksi mutta riittääkö se haastamaan ennakkoon kovempia? Liverpool taistelee sijoista 2-6.
Arsenal
Arsenal viime kausi päättyi toiseen sijaan. Joukkueella oli hyvä mahdollisuus ottaa mestaruuteen kun muut isot seurat olivat vaikeuksissa, mutta Arsu ei onnistunut hyödyntämään tilaisuutta. Seuran viimeisin Valioliigamestaruus on 12 vuoden takaa (2004) ja tällä kaudella se tulee olemaan vieläkin vaikeampaa. Pitkäaikainen manageri Arsene Wenger saa jatkaa seuran puikoissa vaikka pokaalit ovat kiertäneet tykkimiehiä kymmenen viimeisen vuoden aikana paria FA Cupia lukuunottamatta. Pohjois-Lontoolaisten kesän ainut iso hankinta tähän mennessä on Granit Xhaka. Joukkue on muuten pysynyt hyvin kasassa. Arsenalin isoimpia ongelmia on lähes kaudella loukkaantumiset joita on tullut paljon ja usein pieni hyytyminen keväällä. Onko tälläkin kaudella samat ongelmat? Tykkimiesten kaudesta voi tulla vaikea, mutta taistelevat varmasti europaikoista ja myös Pohjois-Lontoon paremmuudesta Tottenhamin kanssa.
Arvio: Arsenalin kaudesta ei tule helppoa kun pahimmat kilpakumppanit ovat vahvistuneet enemmän. Miten hyvin Wenger saa joukkueesta irti? Tuleeko tälläkin kaudella paljon loukkaantumisia? Miten käy paikallisvastustajan Tottenhamin kanssa? Arsenal taistelee sijoista 4-6
http://gty.im/471241372
Keskikastissa
Leicester
Leicester vei viime kaudella kaikkien yllätykseksi mestaruuden. Valmentaja Claudio Ranieri sai joukkueen pelin toimimaan eikä missään vaiheessa näkynyt hyytymistä, vaikka kaikki muut odottivat sen käyvän. Jamie Vardy – Riyad Mahrez oli tuhoisa kaksikko. Vardy oli viime kauden 24 maalillaan sarjan maalipörssissä toinen. Vardyn ja Mahrezin lisäksi mm. Drinkwater, Kante ja Schmeichel pelasivat upean kauden. Kettujen tärkeimmistä pelaajista N’Golo Kante lähti Chelseaan ja Mahrezin tilanne ei ole vielä täysin varmaan pysyykö joukkueeseen. Leicesteriin on tullut Nampalys Mendy ja Ahmed Musa. Ketuille tulee syksyllä uutena kokemuksena europelit kun pelaavat Mestarien Liigassa. Miten se vaikuttaa Valioliigaan? Pystyykö Ketut haastamaan suurseuroja tälläkin kaudella vai jäikö se yhden kauden ihmeeksi?
Arvio: Leicesterin pelasi viime kaudella alusta loppuun hienosti. Pystyvätkö toistamaan saman tempun? Miten UCL-pelit vaikuttavat? Kaudesta ei tule helppoa, mutta olemaan keskikastin paremmalla puolella ja mahdollisesti taistelee europaikoista. Ketut taistelevat sijoista 7-10
http://gty.im/493051072
Everton
Evertonin viime kausi oli hankala jääden sijalle 11. Roberto Martinezin alaisuudessa Toffeesin peli ei kulkenut kovinkaan hyvin ja sen myötä Martinezille annettiin potkut juuri ennen kauden päättymistä. Täksi kaudeksi uudeksi valmentajaksi tuli hollantilainen Ronald Koeman, joka valmensi viime kaudella Southamptonia. Odotettavissa on, että nähtäisiin parempaa Evertonia mitä on viime kausina nähty. Toffees on tehnyt tähän mennessä vähän siirtoja. Ainoastaan Maarten Stekelenburg ja juuri ennen kauden alkua hyvin EM-kisoissa pelanneen Ashley Williamsin Swanseasta on tullut. Williams tulee paikkaamaan joukkueen ykköspuolustajaa John Stonesia, joka siirtyi tiistaina Manchester Cityyn. Odotettavissa on että Toffees on tasaisessa keskikastissa taistelemassa kärkikymmenikköön pääsemisestä.
Arvio: Evertonin kaudesta voi tulla vaikea jos Stones ja/tai Lukaku lähtevät ja peli ei lähde kulkemaan uuden valmentajan Koemanin alaisuudessa. Everton on ollut totutusti hyvä keväällä ja tulevat olemaan varmasti mukana tiukassa keskikastin taistelussa. Toffeess taistelee sijoista 8-11.
West Ham
West Ham oli yksi viime kauden onnistujista taistellen kauden loppuun asti jopa Mestarien Liigan pääsystä tyytyen lopulta sijaan seitsemän, mutta ovat mukana Eurooppa Liigassa (jos hoitavat kunnialla viimeisen karsintakierroksen). Slaven Bilicin alaisuudessa jatkava West Hamin pelitaso heitteli. Voittivat välillä suurseuroja jopa vieraissa, mutta vastapainoksi menettivät pisteitä heikoimpia vastaan. Dimitri Payet oli joukkueen tärkein ja paras pelaaja viime kaudella ja tulee olemaan varmasti myös tälläkin kaudella. West Hamin nimekkäin hankinta on Andre Ayew, jonka hankkivat Swanseasta. Jännä nähdä tekevätkö ennen siiroikkunan sulkeutumista isompia hankintoja. Iso muutos tulee olemaan Hammersille se, että siirtyvät pelaamaan vanhalta ja tutulta Boleyn Groundilta Olympiastadionille. Jännä nähdä miten saavat uudella kotistadionilla pelin kulkemaan. Tämä seura tulee olemaan monille haaste.
Arvio: West Hamin kaudesta voidaan odottaa viime kauden tapaan hyvää. Uudella kotistadionilla ja Eurooppa Liigassa pelaaminen tuovat uutta väriä joukkueeseen tähän kauteen. Hammers tulee olemaan tukevasti keskikastin kärkipäätä. West Ham taistelee sijoista 7-10
Southampton
Southamptonin viime kausi meni hyvin ollen kuudes ja sen myötä pääsevät pelaamaan syksyllä europelejä Eurooppa Liigassa. Sotonissa on tapahtunut jälleen paljon muutoksia kesän aikana. Ronald Koeman lähti valmentamaan Evertoniin ja tilalle tuli Claude Puel. Pelaajista joukkueesta lähti kolme tärkeintä pelaajaa Graziano Pelle (Kiinaan), Sadio Mane (Liverpooliin) ja Victor Wanyama (Tottenhamiin) ja Sotoniin on tullut Pierre-Emile Höjbjerg. Vaikka viime kausina Southamptonissa on aina tullut paljon muutoksia niin ovat silti olleet vakituisesti keskikastissa taistelemassa top 10 sijoista ja todennäköisesti tällä kaudella on sama meno.
Arvio: Tänäkin kesänä on taas joukkue muuttunut paljon. Miten se vaikuttaa joukkueeseen? Miten peli lähtee kulkemaan uuden valmentajan johdolla? Odotettavissa on, että Southampton on jälleen keskikastissa taistelemassa kymmenen joukkoon pääsystä. Soton taistelee sijoista 7-10.
http://gty.im/482395674
Stoke
Stoken viime kausi päättyi yhdeksänteen sijaan. Stoke pelasi tasaisen hyvän kauden. Mark Hughesin alaisuudessa Pottersin pelaaminen on muuttunut viihdyttävämmäksi mitä oli Tony Pulisin aikana ja pitävät palloa reilusti enemmän. Stoke on kesän aikana muuttunut varsin vähän. Ainut hankinta on ollut tähän mennessä Joe Allen. Joukkue on avaukseltaan hyvä. Maalissa Butland on nouseva tähti ja kuuluu sarjan parhaimmistoon ja hyökkäyksessä Marko Arnautovic, Xherdan Shaqiri ja Bojan voi aiheuttaa tuhoa kovimmillekin joukkueille, mutta ongelmana on se että leveyttä ei ole tarpeeksi. Joukkueella on mahdollisuudet taistella jopa europaikoista.
Arvio: Joukkue on pysynyt hyvin kasassa. On vakiinnuttanut paikkansa keskikastissa, mutta pystyykö taistelemaan europaikoista? Stoke taistelee sijoista 7-10.
Swansea
Swansean viime kausi oli hankala jääden sijalle 12. Joukkue antoi viime joulukuussa Garry Monkille potkut ja tammikuusta lähtien joukkuetta on valmentanut Francesco Guidolin. Joutsenten tärkeimpiä pelaajia on Islannin ykköspelaaja Gylfi Sigurdsson. Joutsenet on hankkinut kauden kynnyksellä Borja Baston Atletico Madridista, mutta menettivät juuri ennen kauden alkua kaksi tärkeää pelaajaa. Ensin hyökkäyksestä Andre Ayewin, joka siirtyi West Hamiin ja puolustuksesta Ashley Williamsin, joka siirtyi Evertoniin ja aiemmin Bafetimbi Gomis siirtyi Marseilleen. Voi olla Joutsenet ovat aktiivisia siirtoikkunan viimeisinä päivin’. Swansealta voidaan odottaa jälleen olevan tiukasti keskikastissa ja pysyvän varmasti sarjassa.
Arvio: Haastava kausi tulossa Walesin ykkösseuralta, mutta tulevat pysymään tiukasti keskikastissa. Swansea taistelee sijoista 8-12
http://gty.im/455983934
Bournemouth
Viime kauden nousija Bournemouth pelasi odotuksiin nähden hyvän kauden ollen 16 ja joukkueen pelit olivat viihdyttäviä. Nuori valmentaja Eddie Howe sai joukkueesta kaiken irti ja haluaa varmasti tälläkin kaudella saada. Kirsikat ei ole suuremmin vahvistunut mutta ei myöskään heikentynyt. Bournemouth on joukkue isolla J:llä ja tulee toivottavasti viihdyttämään myös tällä kaudella. Joukkueen tärkein tavoite on pysyä sarjassa.
Arvio: Bournemouth on pysynyt hyvin kasassa. Ei tule niin helpolla yllättämään muita mitä viime kaudella mutta joukkueella on potentiaalia olla kauden yllättäjistä. Bournemouth taistelee sijoista 11-15.
http://gty.im/482648856
Watford
Watfordin viime kausi päättyi 13 sijaan. Kausi oli kaksijakoinen syksyllä peli kulki hyvin mutta keväällä huonommin. Valopilkkuja oli FA Cupissa pääsy välieriin. Quique Sanchez Flores sai hyvästä kaudesta huolimatta lähtöpassit ja täksi kaudeksi tilalle tuli Walter Mazzari. Watfordin tehokaksikko Troy Deeney ja Odion Ighalo oli joukkueen paras kaksikko ja tulee olemaan tälläkin kaudella tärkeimmät pelaajat jotta Watford pysyisi sarjassa. Kesän aikana joukkueeseen on tullut Juan Zuniga ja Isaac Success. Watfordin kauden tärkein tavoite on sarjassa säilymisessä.
Arvio: Vaikea arvioida joukkuetta. Paljon vaikuttaa se miten aloittavat kauden ja miten seurajohto reagoi jos alku on hankala. Voi olla kauden yllättäjä tai pettymys. Joukkueen tärkein tavoite on sarjapaikan säilyttämisessä. Watford taistelee sijoista 12-17 ja pysyy sarjassa.
http://gty.im/509969782
Putoamistaistelussa
West Bromwich
West Bromwich oli viime kaudella 14 hoitaen varmasti sarjapaikkansa Tony Pulisin johdolla. West Bromin otteet olivat juuri Pulisin pelitapaan tyylisesti tiivis puolustaminan ja vastahyökkäyksillä isketään harvat maalit. Joukkue teki viime kaudella toisiksi vähiten maaleja ja mahdollisesti ovat tälläkin kaudella häntäpäässä siinä tilastossa. WBA ei ole kesällä vielä tehnyt isompia muutoksia, mutta viimeisinä siirtopäivinä voidaan nähdä. West Bromin kaudesta on odotettavissa haastava.
Arvio: West Bromin kaudesta tulee haastava. Joukkueen tärkein tavoite on saada 40 pistettä, joka suurella todennäköisyydellä riittää säilymiseen. West Bromwich taistelee sijoista 14-17 ja pysyy niukasti sarjassa.
Crystal Palace
Viime kaudella hyvin aloittanut Crystal Palace jäi vaikean kevään jälkeen lopulta sijalle 14. Alan Pardew alaisuudessa Palace kausi oli kaksijakoinen. Alkoi hyvin mutta loppu meni huonosti. Kotkiin on kesän aikana tullut Andros Townsend ja Steve Mandanda. Palacen isoin ongelma viime kaudella oli maalinteko kun tekivät ainoastan 39 maalia vain Aston Villa teki vähemmän. Saavatko korjattua tämän ongelman? Joutuu varmasti taistelemaan tiukasti sarjapaikastaan.
Arvio: Hankala kausi jos maalinteko on yhtä tukkoista mitä oli viime kaudella ja otteet yhtä huonoja mitä oli keväällä. Crystal Palace taistelee sijoista 14-18. Ovat tiukasti taistelemassa säilymisestä.
Middlesbrough
Middlesbrough oli viime kaudella Mestaruussarjassa toinen ja nousi suoraan Valioliigaan Aitor Karankan alaisuudessa, joka jatkaa joukkueen valmentajana. Sarjanousijan tavoitteena on sarjapaikan säilyttämisessä, mutta se ei tule olemaan helppoa. Boroon on tullut kesän aikana kaksi nimekästä pelaajaa Victor Valdes, joka jäi ManUssa De Gean takana pelkästään penkinlämmittäjäksi ja Alvaro Negredo, joka on Valdesin tapaan pelannut Espanjan maajoukkueessa. Ovat varmasti tärkeitä pelaajia joukkueelle, varsinkin Negredo. Middlesbroughilta on odotettavissa tiukka taistelu putoamista vastaan.
Arvio: Muutama hyvä vahvistus tullut kesän aikana, mutta riittääkö se pitämään sarjassa? Middlesbrough taistelee sijoista 16-19. On tiukasti putoamistaistelussa.
http://gty.im/469710576
Sunderland
Sunderland säilytti niukasti sarjapaikkansa Sam ”Big Sam” Allardycen alaisuudessa ollen 17 pudottaen paikallisvastustajansa Newcastlen Mestaruussarjaan. Allardyce siirtyi valmentamaan Englannin maajoukkuetta ja hänen paikassa Sunderlandissa ottaa David Moyes, jonka viimeiset vuodet on mennyt huonosti kun lähti Evertonista. Black Catsin kaudesta on odotettavissa haastavaa varsinkin kun joukkue ei ole vielä tehnyt yhtään hankintaa. Vaikea kausi tulossa joka saattaa päättyä Valioliigasta putoamiseen.
Arvio: Sunderlandin tilanne näyttää huonolta. Vahvistuksia ei ole tullut ja jälleen vaihtuu valmentajaa. On yksi putoajakanditaateista. Sunderland taistelee sijoista 17-20.
http://gty.im/472752340
Hull
Hullin viime kausi päättyi Mestaruussarjassa neljänteen sijaan ja nousivat karsintojen jälkeen Valioliigaan voittamalla Wembleyllä nousukarsintafinaalissa Sheffield Wednesdayn 1-0. Tiikerit eivät ole tehneet vielä yhtään hankintaan ja sen lisäksi heidän pitää hankkia vielä valmentaja kun Steve Bruce jätti kesällä paikkansa. Joukkueen päätavoitteena on sarjapaikan säilyttämisessä. Helppoa se ei tule olemaan, mutta mahdollisuudet säilymisessä on.
Arvio: Joukkueen tilanne on haastava varsinkin kun vielä puuttuu valmentaja. Tiikeireiden kaudesta ei ole odotettavissa helppoa ja joutuvat taistelemaan tiukasti sarjapaikasta. On yksi putoajakanditaateista. Hull taistelee sijoista 17-20.
Burnley
Burney voitti viime kaudella Mestaruussarjan ja nousi suoraan Valioliigaa Sean Dychen alaisuudessa, joka jatkaa joukkueen valmentajana. Joukkue on suurimmalta osin sama joka viime kaudella Mestaruussarjassa. Vaikka Burnley on hyvä joukkueena isolla J:llä niin sille on tulossa haastava kausi kun vahvistuksetkin on jäänyt vähiin. Joukkueesta on tullut viime vuosina ns. hissijoukkue ja voi olla että kauden päätteeksi vaihtavat taas sarjatasoa.
Arvio: Vaikka Burnley oli nousijoista viime kaudella paras niin sen tilanne näyttää huonoimmalta. Joukkue tarvitsisi vielä vahvistuksia jos haluavat pysyä sarjassa. Burnley taistelee sijoista 18-20 ja tulevat tippumaan takaisin Mestaruussarjaan.
Tässä pienet yhteenvedot ja arviot joukkueista. MTV Total näytti pitkään Valioliigaa, mutta tästä kaudesta eteenpäin sitä tulee näyttämään Viasat ja Viaplay. Loppuun vielä Geen ranking kaudesta.
1. Manchester City
2. Manchester United
3. Chelsea
4. Liverpool
5. Tottenham
6. Arsenal
7. West Ham
8. Leicester
9. Stoke
10. Southampton
11. Everton
12. Swansea
13. Watford
14. Bournemouth
15. Crystal Palace
16. West Bromwich
17. Middlesbrough
18. Hull
19. Sunderland
20. Burnley