Kitee isännöi Hyvinkään Tahkoa
Tänään pelataan miesten Superpesiksessä kaksi ottelua. Kiteellä kohtaavat kotijoukkue Kiteen Pallo sekä Hyvinkään Tahko. Kotijoukkue on aloitti kautensa murskavoitolla sarjanousija Imatrasta, mutta tuon jälkeen joukkue on kärsinyt kaksi tappiota Kouvolalle sekä viime sunnuntaina Kankaanpäälle. Kiteetä on veikattu ennen kauden alkua taistelemaan viimeisistä pudotuspelipaikoista, joten voitto tämän illan ottelusta olisi tärkeä, koska Hyvinkää kuuluu Kiteen päävastustajiin tuossa taistelussa. Kiteen joukkueesta esiin pitää nostaa kolmikko Topi Hurskainen, Antti-Jussi Toropainen ja Simo Rahunen, koska kolmikko on tuonut joukkueen 26 juoksusta tasan puolet. Hyvin kautensa on aloittanut myös joukkueen lukkari Joni Tervo, joka on ulkopelin ohella onnistunut todella hyvin myös sisällä ja lyönyt kolmessa ottelussa yhteensä 8 juoksua ja on tällä hetkellä lyöjätilaston 12.
Hyvinkään kausi ei ole alkanut aivan odotetusti ja joukkueella on neljästä ottelusta vain yksi voitto plakkarissa. Hyvinkään kausi alkoi kolmella tappiolla, mutta kaksi ensimmäistä ottelua oli Sotkamoa ja Vimpeliä vastaan, joten alku oli pahin mahdollinen. Viime sunnuntaina joukkue otti avausvoittonsa, kun se kukisti kotonaan Alajärven puhtaasti jaksoin 2-0. Joukkueen ulkopeli on ollut alkukaudesta varsin hyvää, mutta sisäpeli on sen sijaan yskinyt. Tahkon joukkueesta esiin pitää nostaa jokeri Ville Kero, joka löi viime ottelussa Alajärveä vastaan kuusi juoksua ja alkukaudesta mies on lyönyt yhteensä jo 13 juoksua, jolla irtoaa paikka lyöjätilaston top 10. Hyvin on kautensa aloittanut myös Lauri Vierimaa ja kokenut Juha Puhtimäki.
Arvio
Kiteen lähtee otteluun niukkana suosikkina, mutta tasainen ottelu on silti ennakkoon luvassa. Ulkopeli on isossa roolissa, koska molempien joukkueiden ulkopeli on ollut alkukaudesta kelvollisella tasolla, joten mitään juoksujuhlaa tuskin on luvassa. Geen veikkaus on, että ottelussa mennään ainakin supervuoroon ellei, jopa kotiutuslyönteihin asti.
Sarjanousija Imatra saapuu Vimpelin vieraaksi
Päivän toisessa ottelussa kohtaavat viime kauden mestari Vimpeli Veto sekä Imatran Pallo-Veikot. Vimpeli on aloittanut kautensa totutun vahvasti ja se on voittanut kaikki neljä otteluaan. Edellisessä ottelussa se tosin kärsi ensimmäisen pistemenetyksen, kun se voitti Raahen jaksoin 1-0. Vimpelin materiaali on todella vahva eikä heikkoja kohtia juurikaan löydy. Joukkueen vahvuudesta puuttuu tämän illan ottelussa avainpelaaja Mikko Kanala.
Vimpelin peli on toiminut alkukaudesta sekä ulkona että sisällä. Jokeri Janne Mäkelä on tällä hetkellä lyöjätilaston kakkosena ja mies lyönyt neljään peliin 19 juoksua. Etenijä puolella kärki on toiminut hyvin ja Teemu Isokedon johdolla se on tuonut tasaisesti juoksuja. Kokenut Sami Haapakoski on myös ollut pelipäällä ja miehen rooli niin sisällä kuin ulkona on todella iso. Haapakosken kärkilyöntiprosentti on alkukauden peleissä ollut huima 83.33.
Sarjanousija Imatran kausi alkoi nihkeästi ja kolmesta ensimmäisestä ottelusta tuli tappiot ja Kiteelle, jopa varsin rumin lukemin. Tämän jälkeen joukkueen ilme on kääntynyt ja alla on jo kaksi peräkkäistä voittoa. Joukkue haki ensiksi vierasvoiton Oulusta ja tämän viikon maanantaina Imatra kaatoi kotonaan yhden viime vuosien kestomenestyjistä, kun se pystyi voittamaan Joensuun supervuoron jälkeen jaksoin 2-1. Joukkueen ulkopeli ei ole toiminut alkukaudesta mitenkään kehuttavasti ja se on päästänyt superissa selvästi eniten juoksuja. Sitä vastoin sisäpeli on toiminut viime otteluissa todella hyvin ja miestä on lyöty kotiin kovalla prosentilla. Esiin pitää nostaa jokeri Lauri Rönkkö, joka on ollut alkukaudesta koko superin parhaita jokereita. Rönkkö on lyönyt viiteen peliin jo 11 juoksua. Joukkueen kärki on myös ollut hyvä ja Lauri Kaartokallio sekä Miikka Matikka ovat näyttäneet, että miehiä ei ole turhaan Imatralle hankittu. Joukkueessa pitkään pelannut Juuso Lattu on ollut alkukaudesta liekeissä ja mies on tällä hetkellä etenijätilaston kolmantena. Tämän illan ottelusta tosin mies on sivussa varoitustilin täyttymisen takia.
Arvio
Tämän illan otteluun ei ole kuin yksi suosikki ja se on kotijoukkue Vimpeli. Kaikki muu kuin Vimpelin puhdas 2-0 voitto on jonkin sortin yllätys. Mikäli Imatra pystyy pelaamaan sillä tasolla millä se pelasi Joensuuta vastaan on sillä mahdollisuudet taistella ainakin jaksovoitosta. Vaikka Imatra onkin viime otteluissa pelannut hyvin veikkaa Gee silti Vimpelille selvää voittoa.