Miesten Superpesiksessä pelataan tänään runkosarjan päätöskierros. Monessa ottelussa on vielä rutkasti panosta ja muun muassa runkosarjan voittaja on vielä ratkaisematta. Tällä kaudella tosin ei runkosarjan voitolla ole niin suurta merkitystä, koska runkosarjan jälkeen pelataan vielä ylä sekä alaloppusarjat, jonka jälkeen alkavat vasta pudotuspelit. Toki sijoilla on sikäli merkitystä, koska runkosarjan pistemäärillä lähdetään jatkosarjoja jatkamaan. Yläloppusarjaan pääsevät runkosarjan seitsemän parasta ja alaloppusarjaan jäävät sijoille 8-14 sijoittuneet joukkueet.
Voittaako Joensuu ensi kertaa runkosarjan??
Joensuu lähtee päätöskierrokselle runkosarjan piikkipaikalta ja eroa kakkosena olevaan Vimpeliin on kaksi pistettä. Molemmilla joukkueilla on tänään tiukat ottelut tiedossa, kun Joensuu kohtaa kotonaan Koskenkorvan ja Vimpeli puolestaan vieraissa Seinäjoen. Myös runkosarjan kolmospaikka on jakamatta ja siitä taistelevat Kouvola ja Sotkamo. Kouvola lähtee päätöskierrokselle pisteen erolla kainuulaisiin, joten etumatka ei ole järin suuri. Molemmilla joukkueilla on vieraspelit sarjan häntäpään joukkueita vastaan, kun Kouvola kohtaa vieraissa Alajärven ja Sotkamo puolestaan Imatran.
Kuka ottaa viimeisen paikan yläloppusarjasta ?
Sarjan keskivaiheilla riittää myös jännitettävää, kun taistellaan viimeisestä yläloppusarjan paikasta. Taistelussa on mukana kolme joukkuetta Kitee, Hyvinkää ja Imatra, joista Kiteellä on selkeästi parhaat saumat ottaa yläloppusarjan paikka itselleen, koska joukkue lähtee kahden pisteen etumatkalla päätöskierrokselle. Kitee pelaa vieraissa Oulua vastaan ja joukkueelle riittä käytännössä yksi piste varmistamaan paikan seitsemän parhaan joukossa. Hyvinkää voi vielä jotenkin haastaa, kun se kohtaa kotonaan Kempeleen, mutta Imatralta se vaatisi jätti paukkua eli kolmen pisteen ottamista kestomenestyjä Sotkamolta.
Peräpäässä on mielenkiintoista seurata kuka lähtee suoran putoajan paikalta alaloppusarjaan. Kankaanpää on tällä hetkellä viimeisenä, mutta Oulu on sen kanssa tasapisteissä. Myös Alajärvi ja Raahe on iskuetäisyydellä sarjajumbosta, koska Alajärvi on vain kaksi ja Raahe kolme pistettä edellä Kankaanpäätä. Vaikka putoaja ei ratkea runkosarjassa niin jokaisella pisteellä on valtava merkitys, koska näillä pisteillä jatketaan runkosarjan päätyttyä.
Kuka on runkosarjan lyöjäkuningas??
Myös pelaajien välisissä tilastoissa on päätöskierroksella vielä rutkasti panosta ja muun muassa lyöjäkuningas on vielä ratkaisematta. Lyöjäkuninkuus on tällä hetkellä kahden kauppa ja siitä taistelevat Seinäjoen Jukka-Pekka Vainionpää sekä Sotkamon Roope Korhonen. Molemmat pelaajat ovat lyöneet jo yli 100 juoksua runkosarjassa. Vainionpää johtaa Korhosta ennen päätöskierroksen otteluita kahdella lyödyllä juoksulla. Korhosella on sikäli etu puoleellaan, koska Seinäjoki kohtaa päätöskierroksella kivikovan Vimpelin, kun taas Korhonen pääsee yrittämään juoksujen lyömistä Imatran ulkokenttää vastaan.