Scroll Top

Rio 2016 painonnosto – Äärimmäinen voimankoitos

image

Painonnosto on äärimmäinen voimankoitos, urheilijat nostavat jopa kolminkertaisesti oman painonsa verran suorille käsivarsille! Kyseessä on varsin perinteinen olympialaji, sillä laji oli mukana jo Ateenassa vuonna 1896. Naiset pääsivät mukaan vähän myöhemmin, Sydneyssä vuonna 2000. Riossa sekä naiset että miehet kisailevat kahdeksassa sarjassa.

Embed from Getty Images

Laji ei voisi olla paljon yksinkertaisempi. Terästangon päihin ladataan erivärisiä ja painoisia painolevyjä, ja kilpailijat nostavat tangon päänsä yläpuolelle. Eniten nostanut pokkaa olympiakultaa. Miksi painonnostoa sitten kannattaisi katsoa? Aivan kuten 100 metrin juoksussa ratkeaa maailman nopein urheilija, voi painonnoston mestaria tituleerata maailman vahvimmaksi. Laji vaatii valtavan määrän voimaa, tekniikka ja päättäväisyyttä ja se vie kehon sietokyvyn rajoille.

Miesten sarjoissa kaikkien aikojen menestynein on ollut Kreikan Pyrros Dimas neljällä kullallaan, naisten puoleilla parikin kiinalaista on ehtinyt jo napata kultaa kahdesti. Riossa painonnostomitaleita jaetaan 6-16. elokuuta, ainoastaan 11.8 on välipäivä.

Suomi saavutti huhtikuussa pidetyissä EM-kisoissa yhden maakohtaisen olympiapaikan miesten painonnostoon. Kisalipun käyttää Milko Tokola, joka sijoittui EM-lavalla kahdenneksitoista sarjan 85 kg Suomen ennätys-yhteistuloksella 335 kg. Historian saatossa Suomi on saanut painonnostosta yhden kultaisen ja kaksi pronssista mitalia. Toistaiseksi ainoan kullan toi porilainen Kaarlo Kangasniemi vuonna 1968 Mexico Citystä. 90 kilon sarjasta voitto irtosi tuolloin tuloksella 517,5 kiloa. Historiatilaston ykkösenä on Neuvostoliitto 62 mitalilla.

Embed from Getty Images

Related Posts

Leave a comment

You must be logged in to post a comment.