Jääpallon P17MM-kilpailujen loppuottelussa Suomi taisteli Venäjää vastaan ja tuloksena oli kunniakas hopeasija. Loppunumerot 9–4 kertovat maiden tasoerosta tällä hetkellä. Suomi pelasi hyvällä asenteella ja antaumuksella, mutta tällä kertaa eväät eivät riittäneet aivan mestaruuteen saakka.
Venäjä karkasi voittoon käytännössä ottelun toisella jaksolla. Venäjän taitavien keskikenttäpelaajien vauhti ja syöttöpeli oli myrkkyä Suomen nuorille. Suomen maalintekijät olivat Ilari Hepola (1–1), Patrik Jääskeläinen (6–2), Konsta Hämäläinen (8–3) ja Jussi Yli-Houhala (9–4).
Hopea on kuitenkin loistava sijoitus nuorten arvokisoista ja kertoo siitä oikeasta työstä, jota sekä maajoukkueen että seurajoukkueiden valmentajat tekevät.
Pronssit menivät odotetusti jo aiemmin kotimatkalle päässeelle Ruotsille, joka kaatoi isäntämaa Norjan numeroin 11–1.
Jääpallon P19 EM-kilpailujen pronssiottelussa Vetlandassa, Ruotsissa, Suomi voitti Norjan maalein 14-4 (4-1). Suomen maaliseppo oli Emil Fedorov, joka viimeisteli kuusi täysosumaa.
Norja aloitti ottelun hyvin ja siirtyi ottelun kahdeksannella minuutilla 0–1-johtoon. Kaksi minuuttia myöhemmin Jimi Heinonen katkaisi puolustajan syötön ja tasoitti ottelun läpiajon päätteeksi lukuihin 1–1. Ensimmäinen jakso oli tasaista pelaamista kunnes Suomi kahdeksassa minuutissa 25 minuutin kohdalla iski kolme maalia. Maalintekijöinä olivat Emil Fedorov (2) ja Niklas Holopainen.
Toisen jakson alussa Suomi ratkaisi ottelun lopullisesti mennen 8–1 johtoon Kalle Lempisen (2), Emil Fedorovin ja Niklas Holopaisen maaleilla. Jakson loppu meni pelaillessa ja jäähyillessä suomalaisten kuitenkin viedessä ottelua. Loppunumerot olivat 14–4.
Suomen Kasperi Hirvonen valittiin EM-kisojen parhaaksi puolustuspelaajaksi.
Suomen maalintekijät:
Emil Fedorov 6
Niklas Holopainen 3
Kalle Lempinen 2
Jimi Heinonen 1
Iisakki Kaivola 1
Tuomas Määttä 1
Suomen parhaaksi pelaajaksi valittiin Rasmus Kettunen.
– G –