NHL-kausi pyörähti käyntiin lokakuun alussa ja joukkueilla on nyt alle tai hivenen yli kymmenen ottelua pelattuna eli noin 10 prosenttia koko kauden runkosarjan otteluista. Ensimmäisten viikkojen aikana on ollut ilo huomata miten kovassa vireessä nuoret suomalaishyökkääjät ovat olleet. Coloradon Mikko Rantanen on paukuttanut pisteitä illasta toiseen ja on tällä hetkellä koko NHL:n tulikuumin hyökkääjä.
Mikko Rantanen on alkukauden suurin tähti NHL:ssä
Mikko Rantanen pelasi viime kaudella loisteliaan runkosarjan ja oli ehkä hivenen yllättäen paras suomalainen pistemies tehoin 29+55, joka oikeutti runkosarjan piste sekä syöttöpörssissä 20 parhaan joukkoon. Saavutuksen arvoa nostaa se, että nuorukainen pelasi vasta toisen kokonaisen kauden taalajäillä, jonka lisäksi TPS -kasvatti on niitä harvoja suomalaisia 2010-luvulla, joka on pystynyt pelaamaan runkosarjan yli piste per peli keskiarvolla.
Osa veikkaili Rantasen viime kautta niin sanotuksi suonenvedoksi eli yhdeksi onnistuneeksi kaudeksi, jota seura heti heikompi kausi perään, mutta laadukas kesäharjoittelu on tuottanut tulosta ja turkulainen on näyttänyt heti avauskiekon putoamisesta lähtien,että hän tullut NHL:n eliittiin jäädäkseen eikä vain pyörähtämään yhdeksi tai kahdeksi kaudeksi. Rantasen alkanut kausi on ollut suorastaan mykistävä, sillä nuori turkulainen pelasi kauden alkuun yhdeksän ottelun pisteputken ja teki tehoja illasta toiseen. Vaikka pisteputki menikin Tampaa vastaan poikki niin Rantanen palasi heti seuraavassa matsissa takaisin sille tasolle mitä nuorukaiselta on koko alkukausi nähty. TPS -kasvatti oli ketjunsa kanssa kovassa iskussa, kun Colorado voitti kotonaan Ottawan maalein 6-3 ja Rantanen teki kamppailussa jälleen hurjaa jälkeä tehoin 1+3 siirtyen samalla NHL:n pistepörssin kärkeen.
Nuoren suomalaisen huikea kauden aloitus näkyy myös tilastoissa, sillä Rantanen johtaa sensaatiomaisesti koko NHL:n pistepörssiä 21 pisteellä (5+16). Lisäksi, kun miettii sitä, että Rantanen on pelannut vain 12 ottelua, joten hän on tehnyt 1,75 pistettä ottelua kohden, joka on suomalaishyökkääjältä todella kova lukema. Myös suomalaispelaajan löytyminmen pistepörssin kärjestä on todella harvinaista herkkua, sillä jos mukaan ei lasketa aivan ensimmäisten kierrosten jälkeisiä tilanteita niin edellisen kerran suomalaispelaaja on johtanut NHL:n pistepörssiä reilut 20 vuotta sitten, kun Teemu Selänne johti NHL:n pistepörssiä siirryttäessä olympiatauolle helmikuussa 1998. Selännettä ennen suomalaispelaajista Saku Koivu johti pistepörssiä jaetusti Peter Forsbergin rinnalla 7. joulukuuta 1996, kun hän oli nakuttanut Montrealissa 30 otteluun 38 tehopistettä, joten mitään jokapäiväistä tai edes jokavuotista herkkua ei ole ollut pistepörssin johtaminen suomalaispelaajalle.
Pisteiden ohella Rantanen on pelannut laadukasta lätkää kentän molempiin suuntiin, sillä suomalaisen +/- tilasto on tällä hetkellä + 14, jolla mies on tehotilaston jaetulla ykköspaikalla ketjukaverin Gabriel Landeskogin kanssa
Mikko Rantasen alkukauden hurjaa ilotulitusta on paljon auttanut ketjun kanadalaissentteri Nathan MacKinnon, jonka kanssa suomalainen teki vahvaa tulosta jo viime kaudella. Siinä missä Rantanen on toiminut alkukaudesta maalien syöttöjänä on MacKinnon puolestaan toiminut syöttöjen viimeistelijänä, sillä kanadalainen on tehnyt jo yhdeksän osumaa ja on pistepörssissä heti Rantasen jälkeen jaetulla kakkospaikalla tehoin 9+9.
Rantanen–MacKinnon duo on ollut kauden alussa niin kovassa iskussa, että kaksikko pisti heti alkukaudesta yhden seuraennätyksen uuteen uskoon. Kaksikko pelasi yhdeksän ottelun pisteputken, joka oli samalla Colorado Avalanche/Quebec Nordiques -organisaation uusi seuraennätys. Vanha ennätys oli 30 -vuoden takaa kaudelta 1988-89, jolloin Joe Sakic ja Anton Stastny tekivät molemmat tehopisteitä kauden kahdeksassa ensimmäisessä ottelussa, joten tämä kuvaa hyvin miten kovassa tikissä Rantanen on ollut.
Pitää kuitenkin muistaa, että kausi 2018-2019 on vasta alussa, mutta ilman suurempia loukkaantumisia tai todella kuivaa ja pitkää pisteetöntä jaksoa Rantanen voi tehdä tällä kaudella, jopa 90-100 tehopistettä runkosarjassa, joka olisi suomalaispelaajalta ennen kuulumatonta tämän vuosi kymmenen puolella. Rantanen toki tarvitsee pitkälti omaan peliinsä sitä, että ketjun sentteri MacKinnon pysyy terveenä, koska kaksikko on alkukaudesta lähtien tukenut todella loistavasti toisiaan, joka on näkynyt siinä, että jos ketju tekee maalin on molemmat herrat olleet järjestään pisteillä. Pitää myös nostaa esiin ketjun kolmas lenkki isokokoinen ruotsalaisjässikkä Gabriel Landeskog, joka on pelannut 25-vuotiaaksi jo varsin pitkän ja hyvän NHL-uran, mutta jäänyt alkukaudesta hivenen Rantanen-MacKinnon kaksikon varjoon vaikka mies onkin tukenut hyvin hyökkäyspäässä tehden erityisesti tärkeitä maaleja. Landeskog on tällä hetkellä pistepörssin viidennellä sijalla tehoin 10+6, joten myös ruotsalaisen panos ketjussa on ollut todella merkittävä.