Scroll Top

NHL Draft: Suomalaiset kuumaa kamaa ykköskierroksella – ennätyksiä uusiksi

Eilen nähtiin historian havinaa suomalaisessa koripallossa ja tänään puolestaan jääkiekon puolella.

Suomalaisia meni varaustilaisuuden ensimmäisellä kierroksella peräti kuusi kappaletta, mikä on kaikkien aikojen ennätys suomalaisessa jääkiekossa. Kaksi kertaa suomalaisia on varattu NHL:ään viisi kappaletta, viime vuonna sekä vuonna 2002.

Historiaa sivuutettiin viime yönä myös, kun puolustaja Miro Heiskasen nimi huudettiin kolmantena. Heiskanen on nimittäin pienimmällä numerolla varattu suomalaispuolustaja yhdessä Aki-Petteri Bergin kanssa. Berg varatiin NHL:ään niin ikään kolmannella vuorolla, tuolloin vuosi oli 1995.

Embed from Getty Images

Suomalaisia puolustajia ei ole ikinä myöskään mennyt kahta tai useampaa varaustilaisuuden ensimmäisen kierroksen aikana, mutta tuokin saatiin todistaa viime yönä, kun Juuso Välimäki varattiin vuorolla 16. Suomalaispakkeja meni kaiken kaikkiaan hurjat neljä kappaletta kuudesta ykköskierroksen suomalaisnimestä. Urho Vaakanainen sekä Henri Jokiharju olivat kaksi muuta ensimmäisen kierroksen suomalaista puolustajanimeä Heiskasen ja Välimäen lisäksi.

Suomalaisia varattiin toiseksi eniten ykköskierroksen aikana, enemmän kuin esimerkiksi yhdysvaltalaisia tai ruotsalaisia. Piikkipaikkaa piti kanadalaiset, joita varattiin 12 kappaletta.

Varaustilaisuuden toinen kierros on luvassa tänään Suomen aikaa klo 17:00. Kyseisen kierroksen kuumin suomalainimi on maalivahti Ukko-Pekka Luukkonen, joka tulee hyvin todennäköisesti menemään aivan kärkipäässä.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Related Posts

Leave a comment

You must be logged in to post a comment.