Scroll Top

MLB-vihje: San Diego Padres – Houston Astros

Gamblers MLB

Eilen 3/3 oikein antaa osviittaa paremmasta mutta vielä, jos koskaan, on ihan turha paukutella henkseleitä. Se on taas yksi MLB-tsunami ja kaikki kohteet heittää ympyrää ja aamulla kirotaan. Katsellaan päivä kerrallaan.

Jos joku olisi ennen kauden alkua sanonut, että Houston Astros on toukokuun alussa sarjataulukossa kolmantena ja joukkue on hävinnyt kymmenestä viimeisestä pelistään yhden, naurussa ei olisi ollut pitelemistä. Samoin, jos joku olisi väittänyt, että Dallas Keuchel heittää sarjan ensimmäisen kuukauden koko sarjan parhaan pelin niin lopputulos olisi ollut sama. Vaikea sanoa, mitä Keuchel on talven aikana syönyt, juonut tai tehnyt mutta liigassa herra on heittänyt  29 vuoroparia, joissa hän on antanut 13 hittiä ja kaksi juoksua ERA 0.62. Viime peli oli tämän kauden paras saavutus kaikista pitchereistä kun äärimmäisen harvinainen ”no hitter” oli lähellä. Yhdeksän syötettyä vuoroparia ja kaksi hittiä on saavutus, johon 99.99% syöttäjistä ei pääse uransa aikana koskaan edes harjoituksissa. Keuchel yhdistettynä koko joukkueen kuntoon on tällä hetkellä kova vastus kenelle tahansa.

Embed from Getty Images

Sitä se on tänään Padresille, joka porskuttaa NL:n sijalla 9. Voittoprosentti 0.500 ja koko NL:ssä eniten annettuja juoksuja on huono yhdistelmä tämän hetken Astrosia vastaan. Andrew Cashner ei ole huono mutta ei toisaalta niin hyväkään, että hänestä olisi Astrosin pysäyttäjäksi. Astros on voittanut sarjan kaksi aikaisempaa ottelua lukemin 4-9 ja 3-14.

Houston vie ottelua alusta loppuun ihan miten haluaa, ugh!

MLB

San Diego Padres – Houston Astros
Kello 22:40

Astros @ 2.00 ComeOn

 

Related Posts

Leave a comment

You must be logged in to post a comment.