MLB on edelleenkin todella epätuottoisa betsauskohde. Varmuus vedoille ei ole lähellekään sitä luokkaa kuin esimerkiksi kansainvälisessä jalkapallossa. Silti Gee yrittää joka ainoa päivä löytää jotain pelattavaa baseball-ystäville, joten kokeillaan jälleen.
Illan ottelussa kohtaavat paluun pitkästä aikaa Tropicana Fieldille tekevä Tampa Bay Rays ja Seattle Mariners. Joukkueet lähtevät otteluun kuntopuntaria tutkien täysin päivastaisista asetelmista.
Raysilla on menossa todella synkkä ajanjakso! Sen loistavan alkukauden jälkeen joukkue on hävinnyt nyt kuusi ottelua putkeen ja viime pelissä se otti turpaan ihan huolella Natsilta. Se, mitä kotiin palaaminen vaikuttaa joukkueen iskukykyyn jää nähtäväksi mutta yleensä pitkän tourneen jälkeen kotiin palaamisen ensimmäinen peli on lähinnä väsyttävää ennen kuin pääsee omaan sänkyyn tutimaan muutamaksi yöksi. Rays tekee erikoisen frontside ollien asettamalla kummulle Ryne Stanekin. Stanek on äärettömän kokematon eikä todellakaan mikään tulevaisuuden lupaus, joten tempaus vaikuttaa oudolta. Stanek on kaiken lisäksi relief pitcheri niin oletettavasti Rays hakee joukkueelleen herätystä kyseisellä toimenpiteellä. Gee ei luota Stanekin yhtään.
Marinersin pelit ovat sujuneet mukavasti ja viimeisestä kymmenestä joukkue on kairannut kotiin seitsemän voittoa. Sarjassa Mariners on toisena heti Red Soxin jälkeen. Marinersin kummulle astelee kokenut Mike Leake, joka hoiti viime pelin todella näyttävästi kotiin. Mariners on ollut koko kauden väriläiskä ja nähtäväksi jää, säilyykö voittoprosentit yhtä hyvänä kauden edetessä.
Kuten todettua, Major Leagueen on todella ilkeä antaa tällä hetkellä vihjettä mutta tätä on pakko kokeilla kertoimien ja kaikkien muuttuvien tekijöiden johdosta. Liigassa on se tilanne, että sarjan ykkönen voi hävitä kotonaan sarjan viimeiselle 14-2 niin vituiksi menneistä tipseistä on hankalaa löytää huumoria.
MLB
Tampa Bay Rays – Seattle Mariners
Kello 2:15
Mariners @ 1.91 William Hill