Scroll Top

Liigakierros: Ilveksen ja HPK:n haaveet pudotuspeleistä murskaksi – HIFK kohenteli asemiaan viidentenä

Liigan torstai-illassa nähtiin jännittävä seitsemän ottelun kierros.

TPS – HIFK

Helsingin HIFK kävi kahden pisteen arvoisella ryöstöretkellä Turussa. Vielä viime kaudella TPS:n riveissä pisteitä nakuttanut Erik Thorell rankaisi nyt ex-seuraansa HIFK-paita yllään ja paketoi pelin jatkoajalla iskemällä 3-2 ratkaisumaalin. Kaksi pistettä takasi HIFK:lle riittävän turvallisen etumatkan kuopiolaisiin nähden eli sija viisi tämän kauden runkosarjassa varmistui tuon jatkoaikavoiton myötä. TPS kartutti oman pistepussinsa nyt 112 pisteeseen ja lähtevät runkosarjan loputtua kohti puolivälieriä sijalta 2.

Kuva: Tomi Natri

HPK – Kärpät

HPK niittasi Oulun Kärpät jäänrakoon heti avauserässä kolmella maalillaan. Runkosarjan voiton jo hyvä tovi sitten varmistanut Kärpät ei onnistunut löytämään peliin uutta vaihdetta missään vaiheessa, ja hämeenlinnalaiset kairasivatkin kotijäällään puhtaan 4-0 voiton. Kolme pisteen saalis oli kuitenkin laiha lohtu oranssipaidoille, sillä Lahden Pelicansin voittaessa oman kamppailunsa, pudotuspeliviiva karkasi lopullisesti HPK:n ulottumattomiin.

Ilves – Sport

Ilves kaatoi jumboseura Vaasan Sportin Hakametsän torstai-illassa suvereenin näytöksen jälkeen 4-0. Karri Kivi on luotsannut joukkonsa hyvään lentoon viimeisten viikkojen aikana, mutta kiri kohti pudotuspeliviivaa alkoi valitettavan myöhään. Samoissa pistelukemissa HPK:n kanssa kamppailevan Ilveksen mahdollisuudet pudotuspelipaikasta murenivat lahtelaisten napatessa voiton tänä iltana Isku Areenalla.

KalPa – Lukko

Suoraan pudotuspelipaikkaan viimeisenä joukkueena tarrannut Kuopion KalPa murskasi yhdeksäntenä majailevan Rauman Lukon peräti 5-1. Puolustajien pistepörssissä jo jaetulle kärkipaikalle komean tehojaksonsa aikana kirinyt Mathew Maione avasi ottelun maalihanat vain alle kahden minuutin pelin jälkeen. Kuopiolaiset vankistelivat asemaansa sijalla kuusi.

Jukurit – Tappara

Tappara haki runkosarjan viimeisestä vieraspelistään Mikkelissä 3-4 voiton kultakypärä Kristian Kuuselan naulatessa voitto-osuman jatkoajalla. Vieraat kohentelivat hiukan asemiaan runkosarjan kolmantena, mutta jyväskyläläisten klaaratessa oman ottelunsa, nousi joukkue vaanimaan hallitsevaa mestaria jo kahden pisteen päähän. Näin ollen Tapparan ja JYPin kohtalo runkosarjassa ratkeaa vasta viimeisellä Liigakierroksella. Jyväskyläläisten ohittamiseen saumat löytyy myös IFK:lta, joka hengittää niskaan niin ikään kahden pisteen päässä.

Kuva: Mikko Pylkkö

Pelicans – KooKoo

Lahden Pelicansin torstaipäivä päättyi iloisissa merkeissä. Vajaamiehinen Kouvolan KooKoo kaatui varsinaisen peliajan jälkeen niukasti lukemin 3-1, ja kolmella pisteellä lahtelaiset varmistivat paikkansa sääliplayoffeissa. Samanaikaisesti Pelicans myös katkaisi Ilveksen sekä HPK:n pyristelyt kilvassa viimeisestä paikasta jatkopeleihin.

 

JYP – Ässät

Hieman hitaan startin jälkeen pelistä kiinni saanut Jyväskylän JYP keräsi arvokkaat pisteet kaatamalla Porin Ässät kotikaukalossaan lukemin 4-2. Jyväskyläläiset nousivat pisteen lähemmäksi kolmannella sijalla majailevaa Tapparaa eron kutistuessa nyt kahteen pisteeseen. Ässät jatkaa edelleen tasapisteissä yhdessä Lukon kanssa, porilaisten ollessa sijalla 8 ja raumalaisten pitävän sijaa 9 hallussaan. Pykälän verran alempana vaanivalla Pelicansilla on vielä pieni mahdollisuus nousta viimeisellä kierroksella ohi jommasta kummasta Satakunnan joukkueesta.

Huomenna ohjelmassa on SaiPan ja Jukurien kohtaaminen ja lauantaina Liigan runkosarjan viimeinen kierros tarjoaa kiekkoyleisölle kuusi kamppailua.

Related Posts

Leave a comment

You must be logged in to post a comment.