Scroll Top

Liiga – Lukko saapuu SaiPan vieraaksi

Liigassa pelataan tänään tiukka neljän ottelun kierros. Tässä ennakossa pureudutaan SaiPan ja Lukon väliseen kamppailuun. Joukkueet ovat viime vuosina pelanneet tiukkoja otteluita keskenään ja viime kaudella voitot menivät runkosarjassa tasan kaksi kaksi.

Ottelun lähtökohdat

SaiPa on pelannut ennen illan ottelua kolme kamppailua liigassa ja tuloksena on kaksi tappiota ja yksi voitto. Joukkueen peli on ailahdellut alkukaudesta varsin paljon ja ehjää 60 minuuttista on ollut vaikea saada.

SaiPa:n ongelmat on puolustuspelaamisessa ja erityisesti omanmaalin edustalle on vastustajan hyökkääjät päässyt turhankin helposti maalipaikkoihin. Lisäksi puolustamisessa on tullut aivan liikaa helppoja amatööritason virheitä.Ylivoiman pitää myös parantua rutkasti, koska joukkue ei ole onnistunut vielä kertaakaan ylivoimalla vaikka paikkoja siihen on tarjottu.

Positiivista joukkueen alkukaudessa on ollut maalivahtipeli. Kaksikko Jussi Markkanen – Frans Tuohimaa on pelannut todella hyvin vaikka joukkue onkin kaksi ottelua hävinnyt. Lisäksi pitää kehua SaiPan Mikael Kurosta, joka on aloittanut kautensa todella hyvin ja jatkanut siitä mihin viime kaudella jäi.

Embed from Getty Images

Lukko lähtee illan otteluun kolmen ottelun tappioputkessa ja sarjasijoitus on tällä hetkellä 14. Joukkue pelasi torstaina Mikkelissä, jossa sarjanousija Jukurit antoi Lukolle kyytiä 5-2 lukemin. Joukkue on tuskaillut alkukaudesta hyökkäyksiin lähtöjen kanssa. Ongelmat ovat olleet niin välimatkoissa kuin ajoituksissa. Tämä on näkynyt erityisesti päätykiekko pelaamisessa, jossa Lukko on ollut luvattoman huono. Myös puolustuspelaamisessa riittää parantamista. Lukko on päästänyt liigassa selvästi eniten maaleja yli neljä maalia per ottelu, joten ei tarvitse ihmetellä miksi voittoja ei ole tullut.

Vaikka joukkue on hävinnyt kaikki alkukauden ottelunsa on pelaaminen näyttänyt ajoittain ihan hyvältä. Erityisesti joukkueen kokenut osasto Ville Vahalahden johdolla on ollut alkukaudesta pirteä.

Embed from Getty Images

Arvio

Todella mielenkiintoinen ottelu luvassa. Molemmilla joukkueilla on tappio alla, joten voittojen tielle olisi varmasti kiva palata. Lukko pelasi oman ottelunsa eilen, joten jännä nähdä näkyykö tämä väsymyksenä mitä pidemmälle ottelu etenee. Erikoistilanteet tulevat olemaan isossa roolissa niin kuin aina. Siinä missä Lukko on pelannut ok ylivoimaa on se kotijoukkue SaiPalla ollut vielä varsin heikkoa. Ottelupari on niin tasainen, että ei olisi ihme jos tänään mentäisiin pitkän kaavan kautta eli tasapeliä pitkäveto lapuille.

Related Posts

Leave a comment

You must be logged in to post a comment.