Holmenkollenissa, Norjassa kisattiin sunnuntaina mäkihypyn maailmancupissa HS 134 suurmäestä henkilökohtainen kilpailu.
Kilpailun voiton vei Stefan Kraft. Itävaltalainen oli ensimmäisen kierroksen jälkeen toisena 130 metrin hypyllä, mutta teki kierroksen pisimmän hypyn 132 metriä toisella ja nousi sillä voittoon. Avauskierroksen jälkeen kärjessä ollut Saksan Andreas Wellinger tuli toiseksi. Wellingerin hypyt olivat 133,5 ja 127 metriset. Kolmannen sijan nappasi Wellingerin maanmies Markus Eisenbichler 125,5 ja 128,5 metrin loikilla.
Kraft nousi voitollaan maailmancupin kokonaistilanteessa kärkeen, kun Puolan Kamil Stoch oli vasta 22. Stochin kisa meni pieleen toisella kierroksella, jossa hänen hyppynsä epäonnistui hankalassa oloissa.
Suomalaisittain kilpailu meni heikosti, kun yksikään ei päässyt pisteille. Lähimpänä oli Antti Aalto, joka jäi niukasti ensimmäisten joukossa pistesijojen ulkopuolelle ollen 32. Aallon hyppy oli 112,5 metrinen. Muista suomalaisista Jarkko Määttä oli 36, Ville Larinto 40 ja Janne Ahonen 48.
Kausi jatkuu jo tiistaina, jolloin Norjan kiertue jatkuu Lillehammerissa.
Sunnuntain kilpailun tulokset, Holmenkollen
1. Stefan Kraft AUT 267,5
2. Andreas Wellinger GER 258,6
3. Markus Eisenbichler GER 244,1
4. Daiki Ito JPN 243,5
5. Andreas Stjernen NOR 241,7
6. Robert Johansson NOR 239,5
7. Daniel Andre Tande NOR 236,8
8. Manuel Fettner AUT 227,7
9. Piotr Zyla POL 227,2
10. Johann Andre Forfang NOR 224,6
32. Antti Aalto 94,1
36. Jarkko Määttä 91,5
40. Ville Larinto 88,0
48. Janne Ahonen 78,0