Miesten Superpesis-kierros tarjoili sunnuntaina viisi ottelua. Kärkikamppailussa JoMa haki kaksi sarjapistettä Vimpelin vieraana, ja häntäpään tiukassa väännössä KaMa puolestaan kaatoi SiiPen.
Joensuun Mailan vierailu Saarikentän hornankattilassa oli onnistunut, sillä joukkue kellisti sarjakärjen jaksoin 1-2.
Ottelu eteni pitkän kaavan kautta aina kotiutuslyöntikisaan saakka, jossa Juha Niemen ja Aleksi Rautiaisen lyödyt juoksut riittivät lopulta voittoon.
Hallitseva Suomen mestari JoMa näytti luonnettaan etenkin avausjaksolla, jossa joukkue kampesi itsensä kolmen juoksun takamatkalta rinnalle ja ohi. Ensimmäisen jakson pääarkkitehtina toimi niin ikään (Aleksi) Rautiainen, joka tinttasi ratkaisuosuman neljännessä vuorossa.
Kankaanpäässä tärkeistä pisteistä taistelivat sarjassa sijalla 10 majaileva KaMa sekä sijaa 12 hallussaan pitävä SiiPe. Runsasjuoksuinen kamppailu kääntyi kotijoukkueen hyväksi supervuoroparin jälkeen.
Lauantaina heikon ottelun Koskenkorvalla pelannut Siilinjärven Pesis aloitti kamppailun vahvasti ja takoi kahdeksan juoksua kotijoukkueen ulkokentän kustannuksella. Kankaanpää kuitenkin kuittasi toisella jaksolla yhtä monella lyötyjen määrällä ja vei lopulta myös lisäpisteen mennessään.
Kentän kunkkuna Kankaanpäässä hääri vierailijoiden Kimmo Lukkari, jonka tilastoissa komeilivat tehot 1+7/2. Isäntäjoukkueen riveissä Kari Kellokoski pelasi puhtaan pelin, kärkilyöntiprosentin ollessa 100%. Kellokoski myös löi viisi juoksua ja toi yhden.
Kierroksen muut tulokset:
Kempeleen Kiri – Sotkamon Jymy 0-2 (2-4, 2-6)
Pattijoen Urheilijat – Alajärven Ankkurit 2-0 (5-1, 6-1)
Hyvinkään Tahko – Kouvolan Pallonlyöjät 1-0 (9-7, 6-6)