Jääpallon Bandyliigassa pelaava Lappeenrannan Veiterä on palkannut joukkueen uudeksi päävalmentajaksi Valeri Gratsevin. Veiterän ja Gratsevin välinen sopimus on mallia 1+1 vuotinen.
54 -vuotias Gratsev on syntynyt Venäjällä, mutta asunut viimeiset 23-vuotta Ruotsissa ja hänellä on Ruotsin kansalaisuus. Mies on voittanut pelaajana Venäjän maajoukkueessa neljä MM-kultaa ja neljä MM-hopeaa.
Valmentajana mies toiminut muun muassa viisi kautta Zorkissa, jossa hän saavutti pronssia Venäjän pääsarjassa. Lisäksi mies valmensi Venäjän pääsarjassa kolme kautta Irkutskin Baikal-Energy -joukkuetta, jonka hän johdatti muun muassa Venäjän Cupin mestaruuteen sekä Super -Liigassa kahdesti hopealle.
Gratsev suorittaa parhaillaan huippuvalmentajan loppututkintoa Habarovskin yliopistossa. Jääpallon lajivalmentaja koulutus miehellä on sekä Ruotsista että Venäjältä.
– Olen kiinnostunut Veiterästä organisaationa ja Aleksei Nikisov kertoi joukkueesta paljon hyvää. Veiterässä on hyvä runko ja lahjakkaita nuoria pelaajia, joita pääsen nyt kehittämään. Myös oman valmennustapani kehittäminen Suomessa ja Veiterässä kiinnostaa, Gratsev kertoi.
Uusi valmentajasopimus on Veiterälle tärkeä ja se jatkaa samalla seuran kehitystyötä kohti kansainvälistä tasoa. Veiterän puheenjohtaja Martti Tepponen on tyytyväinen tuoreeseen sopimukseen.
– Halusimme huippuvalmentajan jatkamaan Aleksei Nikisovin aloittamaa kehityspolkua. Meillä oli muutamia tarjokkaita ehdolla, mutta lopulta sopimus Valeri Gratsevin kanssa on juuri sitä mihin seura tähtäsi.
– Veiterä tavoittelee vakavasti paikkaa kansainväliseltä tasolta ja Gratsev on oikea mies tekemään työtä sen eteen. Sopimus hänen kanssaan takaa Veiterän aseman jääpallon huippuseurana ja Valerilla on hyviä ajatuksia nuorten pelaajien kouluttamisessa ja viemisessä kansainväliselle huipulle, Tepponen jatkaa.