Scroll Top

Graabak voittoon Val di Fiemmessä – Hirvonen kahdeksas, Herola 12

Gamblers talvilajit

Yhdistetyn maailmancupkauden neljäs kisaviikonloppu käydään Val di Fiemmessä, Italiassa. Perjantaina ohjelmassa oli henkilökohtainen kilpailu. Mäkiosuus käytiin HS 135 suurmäessä ja hiihto-osuus oli 10 kilometriä.

Kilpailun voiton vei Jörgen Graabak. Toisena ladulle startannut norjalainen piti maamiehensä Espen Andersenin kanssa sen verran hyvää vauhtia ettei takaa-ajajat saaneet kiinni. Lopulta Graabak pudotti Andersenin kyydistään n. kolme kilometriä ennen maalia vieden voiton selkeällä erolla. Toiseksi tuli Saksan Johannes Rydzek jääden Graabakista 18,3 sekuntia ja kolmas oli Itävallan Lukas Klapfer 18,4 sekuntia voittajalle jääneenä. Lopussa hyytynyt Andersen oli lopputuloksissa kuudes.

Suomalaisista paras oli Eero Hirvonen ollen kahdeksas. Hirvonen pääsi lähtemään hiihto-osuudelle neljäntenä, mutta hänen takaa-ajoryhmässä ei saanut kärjessä lähteneitä norjalaisia kiinni ja viimeisillä kilometreillä Hirvonen menetti muutaman sijan porukka.

Muista suomalaisista Ilkka Herola teki jälleen hurjan hiihdon noustuaan sijalta 32 hienosti sijalle 12. Myös Arttu Mäkiaho teki yhden kauden parhaimmista kisoista ollen 13. Sen sijaan Hannu Manninen ja Leevi Mutru eivät päässeet pisteille. Manninen oli 36:s ja Mutru 39:s.

Huomenna ohjelmassa on pariviestit.

Embed from Getty Images

 

Päivän kilpailun tulokset, Val di Fiemme

1. Jörgen Graabak  NOR  25,56,4

2. Johannes Rydzek  GER  + 18,3

3. Lukas Klapfer  AUT  + 18,4

4. Jan Schmid  NOR  + 18,6

5. Akito Watabe  JPN  + 21,3

6. Espen Andersen  NOR  + 24,2

7. Fabian Riessle  GER  + 28,3

8. Eero Hirvonen  + 31,1

9. Eric Frenzel  GER  + 33,5

10. Jarl Magnus Riiber  NOR  + 51,1

12. Ilkka Herola  + 1,08,0

13. Arttu Mäkiaho  + 1,10,4

36. Hannu Manninen  + 2,59,9

39. Leevi Mutru  + 3,15,5

 

 

Related Posts

Leave a comment

You must be logged in to post a comment.