Norjan Holmenkollenissa kisattiin sunnuntaina hiihdon maailmancupissa naisten 30 kilometrin yhteislähtö vapaalla hiihtotavalla.
Kilpailusta tuli varsin taktinen. Lähes koko kisan ajan kärkikolmikko ollut Ruotsin Charlotte Kalla, Yhdysvaltojen Jessica Diggins ja Norjan Ragnhild Haga eivät vaihtaneet missään vaiheessa suksia, kun taas takaa-ajana olleet norjalaiset Marit Björgen ja Astrid Jacobsen vaihtoivat. Pahimmillaan norjalaiskaksikko oli kärkikolmikosta jäljessä puoli minuuttia, mutta hyötyivät tuoreimmista suksista lopussa ja saivat kolmikon kiinni vain kaksi kilometriä ennen loppua.
Viimeisessä nousussa Björgen teki ratkaisun tehtyä muihin ratkaisevan eron ja pääsi juhlimaan uransa seitsemättä voittoaan Holmenkollenissa. Toisen sijan nappasi Diggins jääden Björgenistä 3,6 sekuntia ja Haga kurotti niukasti kolmanneksi ennen Kallaa. Eroa voittajaan oli 3,6 sekuntia.
Kilpailun paras suomalainen oli Krista Pärmäkoski ollen seitsemäs. Pärmäkoski tippui kärjen vauhdista noin 15 kilometrin kohdalla ja hiihti loppukisan ajan sijojen 6-9 paikkeilla. Pärmäkoski hävisi lopussa Ingvild Flugstad Östbergille. Pärmäkosken ero voittajaan oli lähes kaksi minuuttia.
Muista suomalaisista Kerttu Niskanen oli 14:s, Anne Kyllönen 24:s, Susanna Saapunki 26:s, Eveliina Piippo 33:s ja Aino-Kaisa Saarinen 39:s. Tämä oli Saapungille kauden ensimmäiset mc-pisteet.
Maailmancupausi huipentuu ensi viikonloppu Falunissa, Ruotsissa.
Naisten 30 km (v) tulokset, Holmenkollen
1. Marit Björgen NOR 1,18,12,4
2. Jessica Diggins USA + 3,6
3. Ragnhild Haga NOR + 4,3
4. Charlotte Kalla SWE + 4,4
5. Astrid Jacobsen NOR + 11,6
6. Ingvild Flugstad Östberg NOR + 1,39,5
7. Krista Pärmäkoski + 1,51,7
8. Stefanie Böhler GER + 2,10,2
9. Teresa Stadlober AUT + 2,11,6
10. Ebba Andersson SWE + 2,11,9
14. Kerttu Niskanen + 2,28,9
24. Anne Kyllönen + 3,30,5
26. Susanna Saapunki + 3,56,2
33. Eveliina Piippo + 5,48,7
39. Aino-Kaisa Saarinen + 6,56,5