Yleisurheilun puolelta kantautuii tänään ikäviä uutisia, kun pika-aituri Nooralotta Neziri ilmoitti, että hänen kautensa on ohi. Naisen piti osallistua sunnuntaina Lapinlahden Eliittikisoihin, mutta lahjakasta aituria ei viivalla nähdä. Valmentaja Petteri Jouste kertoi, että Neziri kärsii hermostoperäisistä ongelmista.
– Tässä on käynyt niin, että harjoittelu on mennyt yli. Hermosto on aika sekaisin tällä hetkellä, Jouste kuvailee Ylen haastattelussa.
– Nyt, kun sitä on päästy analysoimaan lääkärien, urheilupsykologin ja valmentajan kautta, niin ehkä vähän helpottaa. Kyse ei ole ollut asenteesta tai mistään muusta sellaisesta Jouste kertoo Ylen sivuilla.
Hermosto-ongelmista palautumisessa menee yleensä noin kaksi kuukautta eli Nezirin tämä kausi on auttamatta ohi.
Nezirin vauhti on ollut kesän aikana todella vaisua ja parhaimmillaan nainen on juossut aidat tänä kesänä aikaan 13.41, mikä on kaukana Nezirin normaalista tasosta eli alle 13 sekunnin ajoista.