Kierroksen pääpelinä sekä tv-otteluna pesiskansa sai nauttia Sotkamon ja Vimpelin välisen väännön Hiukan pesäpallostadionilla tiistai-iltana.
Ensimmäinen jakso tarjosi kolme juoksua, jotka kaikki syntyivät ensimmäiseen vuoroon. Vimpeli nollasi ensin kotijoukkueen ja paukutti sen jälkeen omaan sisävuoroonsa kolme kertaa miestä kotipesään. Kotiutuksissa onnistuivat Tuomas Lönnmark, Janne Mäkelä sekä Perttu Ruuska.
Sotkamo rakensi vuoro vuorolta omassa sisäpelissään – milloin palotonta ja milloin yhden palon – ajolähtöä hurjassa vireessä koko kauden olleelle Roope Korhoselle, mutta miehen kotiutukset takkusivat pahasti ja Sotkamo jäikin ensimmäisellä jaksolla ilman juoksuja.
Ulkopelivarmuus oli selvästi toisen jakson alun teemana kummallakin joukkueella, sillä ajolähtötilanteita ei tullut enää läjäpäin.
Kolmannessa vuorossa Vimpeli avasi juoksuhanat – ensimmäisen jakson tapaan – kolmen juoksun voimin. Kotiuttajina toimi Markus Rinta-Ahon lisäksi jälleen samat miehet, Mäkelä ja Ruuska.
Vaakakuppi alkoi kallistua paljolti vierasjoukkueen puolelle, mutta mitä vielä. Lyöntinsä kanssa takkuillut Roope Korhonen kotiutti ensin yhden miehen ja painoi neljännen lopulla vielä pallon läpi jaksovoiton arvoisesti.
Supervuoroparissa Vimpelin hyökkäys ei onnistunut, ja tasoittavalla jo kertaalleen läpilyönnin tarjoillut Korhonen pisti nyt näpin kakkosrajaan ja sillä irtosi tarvittava juoksu sekä koko pelistä 2-1s (0-3, 5-3, 1-0) voitto.
Tehomiehet: Perttu Ruuska 2/0, 7 kärkilyöntipistettä. Roope Korhonen 4/0, 5 kärkilyöntipistettä.
Kierroksen muut ottelut:
Alajärvi – PattU Raahe 0-2 (2-4, 3-6). Jari Törmänen 5/0.
Kempele – Kitee 2-0 (5-2, 9-4). Juhani Ojala 2+4/5.
Joensuu – Oulu 2-0 (3-1, 9-2). Konsta Kettunen 1+2/2.
Imatra – Seinäjoki 0-2 (2-6, 1-3). Jukka-Pekka Vainionpää 5/0.