Scroll Top

SM-liiga – Välierät HIFK vs Kärpät osa 2

Jääkiekon SM-liigassa jatkuvat välierät jälleen tänään, kun HIFK kohtaa kotonaan Kärpät. Avausottelu Oulussa päättyi hieman yllättäen HIFK:n peräti 4-1 vierasvoittoon, joten samalla siirtyi myös kotietu helsinkiläisille.

Sarjan avausottelussa tiistaina Kärpät pyrki koko ajan paineistamaan ja pelasi tutulla vauhdikkaalla pelitavalla, mutta HIFK:lla oli omat lääkkeensä tuon tilkitsemiseen ja se näytti ainakin sarjan ekassa pelissä toimivan hyvin. HIFK rytmitti omaa puolustuspelaamistaan loistavasti ja selvästi Kärppiä paremmin ja se toimikin ottelussa todella hyvin. Joukkue myös prässäsi korkeammalta, mutta jos mahdollisuutta prässäämiseen ei ollut pyrittiin estämään vastustajan suorahyökkäyspelaaminen tiivillä keskialueen trapillä, joka toimikin Kärppiä vastaan.

Hyökkäyspelaamisessa ja erityisesti maalipaikoissa HIFK oli myös todella tehokas. Ottelun ratkaisu nähtiin heti päätöserän alussa, kun Vili Sopanen sekä Lennart Petrell laukoivat maalit mieheen alle puoleen minuuttiin ja veivät HIFK:n näin ollen jo 0-3 vierasjohtoon.

HIFK:n maalivahti Kevin Lankinen ansaitsee kyllä ylimääräiset kehut, koska mies pelasi todella hyvän ottelun Oulussa. Lankinen oli alkukaudesta noin 5-6 kuukautta sivussa loukkaantumisten takia. Mies ehti runkosarjan lopussa pelata kuitenkin 15 ottelua ennen ratkaisevia kevään pelejä niin playoffeissa  Lankisen pelaaminen on ollut todella kovalla tasolla. Reilussa viidessä ottelussa torjuntaprosentti on yli 95 ja päästettyjen maalien keskiarvo hyvä 1.5.

 

Ennakkoasetelmat illan otteluun

HIFK

Mikäli kotijoukkue HIFK pystyy jatkamaan samanlaista pelillistä linjaansa mitä se  esitti tiistaina Oulussa on joukkue vahvoilla myös tänään.Stadilaiset ovat olleet myös vahvoja kotonaan vaikka joukkue hävisi pudotuspelien ensimmäisen kotiottelun JYP:lle jatkoerässä, mutta muut kaksi ottelua joukkue on hoitanut hyvin ja voittanut molemmat maalierolla 6-2.

HIFK:n puolustuspelaaminen on ollut hyvällä mallilla jos jätetään laskuista pois se kuuluisa ja ennen kokematon ottelu Jyväskylässä. Muuten HIFK on puolustanut hyvin ja päästänyt viime peleissä noin yhden maalin ottelua kohden, joten ei tarvitse ihmetellä miksi voittoja on tullut. Puolustuksesta esiin pitää nostaa kokenut Markus Kankaanperä, jota haukuttiin isosti eri somekanavilla, kun HIFK hänet hankki. Pudotuspeleissä Kankaanperä ei ole tehnyt vielä pisteitä, mutta mies on ollut vain kerran jäällä seitsemän ottelun aikana, kun omissa on soinut. Yhteensä miehen tehotilasto on yhden maalin verran plussan puolella ja mies +/- tilasto  saanut vakiopuolustajista vähiten miinus mierkintöjä tehotilastoon pudotuspeleissä, joten kanki on pelannut tasaisesti nämä playoffit ainakin tähän asti ja täyttänyt samalla ruutunsa.

Hyökkäys on HIFK:lla ollut hyvin kasassa ja maaleja syntyy otteluista toiseen kovalla prosentilla ja tarpeeksi paljon, jotta voittoja voidaan napsia. Vili Sopanen aloitti pudotuspelit nihkeästi ja eikä saanut pisteitä aikaan viiteen ensimmäiseen otteluun. Mies oli sivussa JYP-sarjan päätöskamppailusta ja palasi välieriin mukaan ja teki heti maalin Kärppien verkkoon. Mikäli HIFK pystyy pelaamaan samalla sykkeellä kuin tähän asti ja varsinkin esittämään samanlaisia otteita kentällä kuin Oulussa niin voi sarja olla hyvinkin tämän illan jälkeen jo 2-0. Se tosin vaatii paljon koko joukkueelta ja varsinkin isoa roolia kantaneilta avainhyökkääjiltä Joonas Raskista lähtien.

 

Kärpät

Oulun Kärpät kärsi hieman yllättäen tappion heti välierien alkuun ja vielä kotikentällä. Toisaalta tappio saattoi tehdä hyvää koko joukkueelle ja olla se tärkeä puuttuva herätys mitä oululaiset tarvitsevat. Nyt joukkue ainakin sai herätyksen ettei se tule tänä vuonna marssimaan mestaruuteen tai edes finaaleihin pelkästään rutiinipelaamisella.

Kärpät on pelannut käytännössä koko kauden yhdellä pelisyusteemillä, joka on toki vauhdikas sekä myös viihdyttävä, mutta ainakin avausottelussa HIFK löysi lääkkeet tuohon sapluunaan. Mikäli Kärppien vauhdikas peli-ilme ja tiivis paineistaminen saavat IFK-pakit pois mukavuusalueelta on oululaiset silloin vahvoilla, mutta ainakaan avausottelussa tuo ei onnistunut.

Kuva: Jussi Määttä

Vauhdikkaalla pelaamisella on myös se puolensa, että vastustaja joutuu usein rikkomaan ja se tietää taas ylivoimaa. Joukkueesta löytyy niin paljon taitoa ja vaikka ylivoima ei ole ollut mitään aivan huippua playoffeissa niin jos joukkue saa useamman kerran yrittää niin verkko heiluu varmasti Lankisen takana enemmin tai myöhemmin.

Tärkeintä Kärppien olisi saada koko paketti kuntoon ja malttaa, malttaa ja malttaa sekä luottaa, että oma homma toimii eikä käydä höntyilemään jos peli on 0-0, kun 45 minuuttia on ottelua pelattu. Joukkueesta löytyy kyllä pelaajia kuten Julius Junttila, Charles Bertrand ja erityisesti Lasse Kukkonen kokemuksellaan, joten joukkueessa on pelaajia paljon millä laiva saadaan käännettyä uuteen asentoon.

Arvio

HIFK voitti sarjan avausottelun Oulussa maalein 4-1 ja joukkueessa on näin ollen henkipäällä ja itseluottamus sitä kautta todella kova. Toki Kärpät on kova joukkue ja runkosarjan voittaja, mutta tällä hetkellä tähdet ovat HIFK:n suuntaan kallellaan. Gee veikkaaa HIFK:lle toista voittoa maalin tai kahden erolla ja näin ollen HIFK siirtyisi ottelusarjassa voitoin 2-0 johtoon.

 

Related Posts

Leave a comment

You must be logged in to post a comment.