Suomen kahdesti maailmanmestaruuteen valmentanut Petteri Nykky valmentaa Classicin miesten Salibandyliigajoukkuetta kaudella 2015-2016.
Nykyn kakkosvalmentajaksi tulee pitkään yhdessä valmentanut Samu Kuitunen. Molempien sopimuksen kesto on 1+1 vuotta.
Samalla vaihdos tarkoittaa Jarkko Rantalan kolmen vuoden valmennuskauden päättymistä.
Classicin miesten liigajoukkueen manageri Pasi Peltola on tyytyväinen valmennuskuvioiden selkiytymiseen.
– Tässä ratkesi valmennus parhaalla mahdollisella tavalla. Olemme menestyneet vuosien varrella, mutta Petterin kokemukset Suomen maajoukkueesta ja Oilersista vahvistavat voittamisen kulttuuria. Neuvottelut alkoivat ennen joulua ja tällä kertaa ajoitus sopi kohdalleen, tiivistää Peltola sopimusneuvottelujen kulkua.
– Oikeasti keskustelut alkoivat jo 2000-luvun puolessa välissä, Peltola nauraa.
Jarkko Rantalan jatkossa suurin tekijä oli perheen asuminen Taipalsaarella. Pitkät välimatkat vaikeuttavat kohtuuttomasti salibandyvalmentamista Tampereella ja perhe-elämää Itä-Suomessa.
– Jarkko Rantalan jakso on onnistunut. Vaikka molemmilla oli tahto jatkaa, niin välimatka tekee siitä käytännössä mahdotonta, Peltola toteaa.
Petteri Nykky palaa kotimaisille liigakentille innoissaan
– Viiteen vuoteen en ole liigassa valmentanut, että iloisin ja haastavin mielin tähän lähden. Täytän kohta 50 vuotta, että saa ukkokin vähän uusia tuulia, Petteri Nykky kertoo.
Classic on jo pitkään ollut Suomen kärkikastin joukkueita, mutta Suomen mestaruus ja kirkkaimmat mitalit eurokentillä ovat antaneet odotuttaa itseään. Kaksi maailmanmestaruutta Suomen maajoukkueessa ja MM-pronssi Sveitsissä onkin antanut Petteri Nykylle perspektiiviä siihen, miltä tekemisen pitää näyttää seurajoukkueessa.
– Oon läheltä nähnyt sen, miten vaativaa huipulla pelaaminen on. Miten pitää harjoitella ja miten esimerkiksi pienet virheet kostautuvat kentällä. Siitä kuitenkin lähdetään, että voittoa haetaan kaikissa sarjoissa, joissa pelataan.
Nykyn valmennusajattelun kulmakivenä on yksilöiden kehittäminen.
– Jokainen pelaaja on tavalla tai toisella mielenkiintoinen. Yksilön kautta syntyy kehitystä. Katsotaan sitten lähempänä, millainen joukkue rakentuu.
Petteri Nykky kertoo, että Classic on sopiva seura kehittää huippusalibandya.
– Näyttää siltä, että systeemi toimii, Family-jutussa tehdään yhdessä hommia ja katsomoissakin on väkeä, Nykky summaa Classic Familya.
– Toivottavasti Family ottaa mut hyvin vastaan. Hulluhan mä oon, mutta mä oonkin valmentaja.
Familyyn liittyy samalla kaksi uutta jäsentä, kun Nykyn kanssa valmennukseen liittyy Samu Kuitunen. Miehet ovat tehneet yhteistyötä jo pitkään. Nykyn kertoman mukaan Classiciin siirtyy joukkuelajien vahva ammattilainen.
– Samulla huipputietämys joukkuelajeista ja siitä, mitä tää vaatii. Vähän vanhempana ammattivalmentajana hän ollut mulle myös tärkeä mentori ja tukihenkilö.
Classicin miesten valmennustiimin muut jäsenet tarkentuvat kevään aikana.
– G –