Kohta alkavien Pyeongchangin talviolympialaisten seuraava lajiesittely on yhdistetty, joka on perinteikkäimpiä lajeja. Yhdistetty on ollut mukana olympialaisissa Chamonixin vuoden 1924 alkaen. Se on yksi kuudesta lajista, joka on ollut talviolympialaisten ohjelmassa alusta asti.
Yhdistetyssä on erilaisia kilpailumuotoja. Nykyisin niin kutsutussa normaalikilpailussa hypätään yksi kierros mäkeä ja loppusijoitukset ratkaistaan hiihtoladulla siten, että parhaat hyppypisteet saanut lähtee ensimmäisenä ladulle ja loput hyppypisteidensä mukaisessa järjestyksessä. Piste-erojen suuruudet vaikuttavat siihen, kuinka pian ensiksi lähteneen perään muut lähtevät. Tätä kilpailumuotoa käytetään toistaiseksi kaikissa arvokisoissa sekä useimmissa yhdistetyn maailmancup-kilpailuissa, ja sitä kutsutaan keksijänsä Gunder Gundersenin mukaan Gundersen-menetelmäksi. Ensimmäisen kerran Gundersen-menetelmä oli Calgaryn olympialaisissa 1988.
Naisten mäkihypyn tultua talviolympialaisten ohjelmaan 2014 tuli yhdistetystä ainoa olympialaji, jossa on kilpailuja vain miehille.
Lajin menestynein maa on ylivoimaisesti Norja. Eniten olympiavoittoja ovat ottaneet Felix Gottwald, Samppa Lajunen ja Ulrich Wehling (kolme). Tämän hetken kärkimaat ovat Saksa ja Norja. Lähimmät haastajat ovat Suomi, Ranska, Itävalta ja Japani.
Kilpailumuodot
Yhdistetyssä on ollut olemassa kaikkiaan kahdeksan erinlaista kilpailumuotoa, joista nykyisin on enää ”normaalikilpailu” (henkilökohtainen kilpailu) ja kaksi joukkuekilpailua (toinen on parisprintti, joka ei ole vielä olympiaohjelmassa). Olympialaisia käydään kaksi henkilökohtaista kilpailua (normaalimäessä ja suurmäessä) ja joukkuekilpailu.
Henkilökohtainen normaalikilpailu on yhdistetyn alkuperäinen kilpailumuoto. Tosin alun perin kilpailu käytiin nykyistä päinvastaisessa järjestyksessä eli ensin hiihdettiin ja sitten oli mäkiosuus. Kaudesta 2008-2009 lähtien normaalikilpailussa on hypätty enää yksi mäkikierros entisen kahden sijaan ja hiihdetään 10 km:n matka entisen 15 km sijaan. Nykyään hypätään sekä normaali- että suurmäestä yksi kierros ja hiihtomatka on aina 10 km.
Joukkuekilpailu koostuu mäkikilpailusta ja 4×5 kilometrin viestihiihdosta, jonka lähdön aikaerot määräytyvät normaalin Gundersen-menetelmän mukaisesti mäkiosuuden piste-erojen perusteella. Joukkuekilpailu oli ensi kertaa olympialaisissa 1988 Calgaryssa.
Tässä oli yhdistetyn lajiesittely. Suomen joukkueen kisoissa muodostavat Eero Hirvonen, Ilkka Herola, Arttu Mäkiaho, Leevi Mutru ja joukkueen kokenein urheilija Hannu Manninen. Henkilökohtaisissa kisoissa mahdollisuudet mitaleihin voidaan odottaa Hirvoselta ja Herolalta. Joukkuekilpailussa Suomen odotetaan taistelevan mitalista.
Lähteet: Wikipedia