Jääkiekon SM-liigassa pelataan lauantaina täysi seitsemän ottelun kierros. Mielenkiintoisin ottelu pelataan Helsingissä, jossa nähdään viime kevään finaalien uusinta, kun HIFK isännöi Tapparaa. Viime kaudella runkosarja kohtaamiset menivät Tapparalle voitoin 3-1, joten HIFK leirissä tähän halutaan varmasti muutosta.
Ennakkoasetelmat
HIFK on aloittanut kautensa todella hyvin ja joukkue on tällä hetkellä sarjassa kolmantena. Silti joukkueen pelillinen ilme on jättänyt toivomisen varaa viime kierroksilla ja torstaina joukkue hävisi kotonaan sarjanousija Mikkelin Jukureille.
HIFK:n puolustuspelaaminen on toiminut kauden avausotteluissa kiitettävästi eikä omiin ole mennyt kuin alle kaksi maalia per ottelu. Sitä vastoin hyökkäyspelaaminen jättää toivomisen varaa, koska joukkue on onnistunut kolmessa viime pelissä vain neljästi maalinteossa. Suurin syy hyökkäystehojen vähyyteen on joukkueen umpisurkea ylivoima. HIFK ei ole onnistunut tekemään vielä yhtään ylivoimamaalia vaikka paikkoja siihen on kyllä tarjottu. Lauantaina ylivoimaa kaivataan, kun vastassa on viime kauden mestari.
Tappara lähtee lauantain otteluun liigan kärkipaikalta ja joukkue pelannut todella vahvan alkukauden. Perjantaina se toki hävisi TPS:lle rankkareiden jälkeen ja saa olla tyytyväinen, että ottelusta tuli edes yksi piste, niin heikkoa tekemistä joukkue esitti.
Tappara on onnistunut alkukaudesta käytännössä, joka osa-alueella. Hyökkäystehoja on tullut, puolustuspeli toimii ja erikoistilannepelaaminen on ollut kiitettävällä tasolla. Mikäli Jussi Tapolan suojatit pystyy pelaamaan hyvää keskialueen ohjauspeliä ja laittamaan HIFK:n puolustukselle painetta, voi voitto olla lähellä lauantain ottelussa. Nähtäväksi jää näkyykö perjantain ottelu väsymyksenä ottelun vanhetessa ja syttyykö joukkue pelaamaan heikon TPS pelin jälkeen.
Arvio
Tasainen ja jännittävä ottelu luvassa. Molempien joukkueiden puolustus on toiminut alkukaudesta hyvin, joten maalijuhlaa tuskin on luvassa. HIFK maalinteko on ollut viime otteluissa nihkeää, mutta lauantai-ilta ja kotipeli auttavat varmasti asiaa. Tapparalla on alla heikko esitys TPS vastaan, mutta HIFK varmasti sytyttää joukkueeseen lisäenergiaa. Vähämaalinen ottelu luvassa, josta HIFK ottaa niukan kotivoiton.
LIIGA
HIFK – Tappara
Kello 17:00
Under 4.5 @ MrRingo