Scroll Top

Katsaus Superpesiskauteen 2015

image

Superpesis 2015 – kaikkien aikojen kausi

Sunnuntaina 10.5 starttaa 26. Superpesiskausi. Pesäpalloliitossa puhutaan ”kaikkien aikojen kaudesta”, eikä suotta. Luvassa on äärettömän mielenkiintoista seurattavaa, sillä lukuisalla pelaajalla on mahdollisuus rikkoa ennätyksiä omalla erikoisalueellaan. Toni Kohonen rikkoi jo viime kaudella Itä-Länsi -otteluun osallistumisennätyksen, kun hänet valittiin 18:en kerran kyseiseen taistoon. Tehotilaston kärkipaikkaa havittelee Sami Joukainen, kenellä on enemmän lyötyjä juoksuja kuin kenelläkään muulla. Sami Haapakoski jatkaa tuotujen juoksujen ennätyksen kasvattamista lukumäärän ollessa jo nyt huikea, yli 700. Juha Korhonen yrittää päästä kaikkien aikojen kunnaritilaston ykköseksi mutta kaikkein suurin mielenkiinto kohdistuu yhteen seikkaan; pystyykö kukaan haastamaan Sotkamon Jymyn? Neljä edellistä mestaruutta voittanut seura lähtee tänäkin vuonna suurena ennakkosuosikkina kauteen.

Mielenkiintoista säpinää Ykköspesikseen ja vuoden päästä Superpesikseen tuo sarjajärjestelmän muutos. Superpesisjoukkueiden määrä nousee kaudelle 2016 neljääntoista, eli Ykköspesiksestä nousee kaksi ”ylimääräistä” joukkuetta kauden päätteeksi kuningassarjaan.

Pesäpallon medianäkyvyys kasvaa tulevalle kaudelle roimasti. Miesten Superpesiksen televisioi Nelonen Pro, naisten YLE ja Sport TV. Lisäksi useat paikallisradiot sekä YLE Puhe seuraa lajia herkeämättä.

Puolet joukkueista on asettanut tavoitteekseen tulevalle kaudelle mitalin. Syyskuussa huipentuvaan sarjaan Jymyn suurimmiksi haastajiksi on noussut Joensuun Maila. Joensuun kaksi perättäistä mitalia halutaan muuttaa tänä vuonna kullaksi.

Superpesiksen katsojamäärät ovat nousseet vuosi vuodelta muista lajeista poiketen. Tälle kaudelle sarja tavoittelee yli 450 000 katsojaa. Superpesiksen selkeänä etuna esimerkiksi Liigaan nähden on avoimuus, seurojen yhteistyö ja se, että turhat kitinät on jätetty kabineteista kentälle juoksuilla ratkaistavaksi. Mainio ”Superpesis saapuu kaupunkiin” idea saa jatkoa ja tulevalla kaudella Superpesistä nähdään 11 paikkakunnalla varsinaisten Superpesispaikkakuntien lisäksi.

MESTARISUOSIKIT

Sotkamon Jymy

Joukkueelle ei kelpaa eikä voi kelvata mikään muu kuin mestaruus Toni Kohosen johdolla. Superpesiksen historian aikana (vuodesta 1990) joukkue on jäänyt vain kaksi kertaa ilman mitalia.

Joensuun Maila

JoMa on noussut muutamassa vuodessa Jymyn todelliseksi haastajaksi. Joukkueella on nälkää Sami Jouhikaisen johdolla ja kahden edellisen kauden pronssi pitäisi saada parannettua arvokkaammaksi mitaliksi. Joukkueelle ei kelpaa mikään muu kuin mestaruus ja siihen sillä on todellinen mahdollisuus, kunhan joukkueen ulkopeli ei ala rakoilemaan ja miehiä saadaan riittävästi kolmoselta kotiin.

Vimpelin Veto

Joukkue on nuorentunut todella paljon ja nähtäväksi jää, miten joukkueen uusi pelinjohtaja, Sami-Petteri Kivimäki, saa rakennettua joukkueen rungon kestäväksi. On täysi kysymysmerkki, miten Vedon kausi starttaa. Siitä huolimatta joukkueelle ei kelpaa kuin mitali, väri on vapaa.

YLLÄTYSMOMENTTI

Kouvolan Pallonlyöjät

Erinomaisen juniorityön satoa aletaan korjata pikkuhiljaa. Eero Pitkäsen siirryttyä joukkueen pelinjohtajan paikalle, Pallonlyöjillä on mitaliin täydet mahdollisuudet.

Seinäjoen JymyJussit

Seinäjokelaisilla on nälkää, sillä loistavista esityksistä huolimatta joukkue ei ole koskaan saanut mitalia. Kokeneet Jukka-Pekka Vainionpää ja Antti Kuusisto sekä uusi lukkari, Ville Viita, kykenevät haastamaan hyvänä päivänä joukkueen kuin joukkueen.

Hyvinkään Tahko

100-vuotisjuhliaan viettävät hyvinkääläiset lähtevät haastajana matkaan, jolla on kuitenkin yllätysmomentti hihassa. Marko Pelkonen, Juha Puhtimäki sekä kaikkien aikojen kunnaritilaston kärkipaikkaa tavoitteleva Juha Korhonen ovat valmiita johdattamaan joukkueensa yllätyksiin illasta toiseen.

MUUT

Fakta on, että edellämainitut joukkueet sanelevat runkosarjan tahdin. Muista sijoista taistelee sarjataulukon keski- ja alaosassa Jyväskylän Kiri, Koskenkorvan Urheilijat, Kiteen Pallo -90, Pattijoen Urheilijat, Kankaanpään Maila ja Alajärven Ankkurit. 

Äitienpäivänä se alkaa, tsemppiä kaikille kauteen 2015!

Related Posts

Leave a comment

You must be logged in to post a comment.