Uinnin MM-kisojen neljännen kisapäivän iltajaksossa ohjelmassa oli viisi finaalia ja neljä välierää.
Illan aikana nähtiin yksi suomalainen Mimosa Jallow 50 metrin selkäuinnin välierässä. Jallow teki aamulla alkuerissä uuden SE:n 28,05 ollen 12 ja illan välierässä Jallow teki vielä paremman suorituksen parantaen Suomen ennätystä 0,10 sekuntia aikaan 27,95 alittaen ensimmäistä kertaa urallaan 28 sekuntia. Jallowin aika ei riittänyt huomenna illalla käytävään finaaliin. Hän oli lopulta välierien 13. Loppukilpailuun vaadittiin 0,35 sekuntia parempi aika.
Ilta oli italialaisilta upea, kun saavuttivat kolme mitalia, joista kaksi oli kultaisia. Naisten 200 metrin vapaauinnissa mestaruuden vei Federica Pellegrini ajalla 1,54,73 jättäen yhdysvaltojen Katie Ledeckyn toiseksi 0,45 sekunnin erolla. Australian Emma McKeon jakoi Ledeckyn kanssa toisen sijan.
Miesten 800 metrillä Italiaan meni kultaa ja pronssia. Voiton vei Gabrielle Detti 7,40,77 ajalla ja maanmies Grigorio Paltrinieri tuli kolmanneksi 7,42,44 ajalla. Italialaisten väliin pääsi yllättäjä Puolan Wojciech Wojdak ajalla 7,41,73. Kisoissa jo kaksi kultaa napannut Kiinan Sun Yang jäi viidenneksi.
Miesten 50 metrin rintauinnissa mestaruus meni odotetusti Iso-Britannian Adam Peaty, joka voitti aiemmin kisoissa myös 100 metrin rintauinnin. Eilen välierässä Maailmanennätyksen 25,95 tehnyt Peaty hätyytteli jälleen ME:tä, mutta jäi voittoajalla 25,99 siitä ainoastaan 0,04 sekuntia. Toiseksi tuli yli puolen sekunnin erolla Brasilian Joao Gomes (aika 26,52) ja kolmanneksi Etelä-Afrikan Cameron Van Der Burgh (aika 26,60).
Miesten 200 metrin perhosuinnissa käytiin jännittävä voittotaistelu, jonka lopulta vei Etelä-Afrikan Chad Le Clos ajalla 1,53,33. Hopean vei kotiyleisön suurin suosikki Unkarin Laszlo Cseh 1,53,72 ajalla ja pronssia sai Japanin Daiya Seto ajalla 1,54,21.
Illan päätti sekajoukkueiden 4 x 100 metrin sekauintiviesti, jossa tehtiin illan ainoa maailmanennätys. Siitä vastasi Yhdysvallat joukkueella Matt Grevers, Lilly King, Caeleb Dressel ja Simone Manuel ajalla 3,38,56. Toiseksi tuli Australia ja kolmannen sijan jakoivat Kiina ja Kanada.
4. kisapäivän finaalien tulokset, Budapest
Miehet
50m Rintauinti
1. Adam Peaty GBR 25,99
2. Joao Gomes BRA 26,52
3. Cameron Van Der Burgh RSA 26,60
200m Perhosuinti
1. Chad Le Clos RSA 1,53,33
2. Laszlo Cseh HUN 1,53,72
3. Daiya Seto JPN 1,54,21
800m Vapaauinti
1. Gabriele Detti ITA 7,40,77
2. Wojciech Wojdak POL 7,41,73
3. Gregorio Paltrinieri ITA 7,42,44
Naiset
200m Vapaauinti
1. Federica Pellegrini ITA 1,54,73
2. Katie Ledecky USA 1,55,18
2. Emma McKeon AUS 1,55,18
Sekajoukkueet
4 x 100m sekauintiviesti
1. Yhdysvallat 3,38,56 ME
Matt Grevers, Lilly King, Caeleb Dressel, Simone Manuel
2. Australia 3,41,21
Mitchell Larkin, Daniel Cave, Emma McKeon, Bronte Campbell
3. Kanada 3,41,25
Kylie Masse, Richard Funk, Penny Oleksiak, Yuri Kisil
3. Kiina 3,41,25
Xu Jiayu, Yan Zibei, Zhang Yufei, Zhu Menghui