Scroll Top

Jalkapallon EM-kisat- Portugali ensimmäisenä joukkueena välieriin

og-default

Portugali eteni ensimmäisenä joukkueena välieriin jalkapallon EM-kisoissa, kun se voitti Puolan rangaistuspotkukilpailussa lukemin 5-3, varsinaisen peliajan päättyessä tasan 1-1.

Puola sai otteluun salama-alun ja siirtyi Robert Lewandowskin maalilla 1-0 johtoon, kun ottelua oli pelattu vain pari minuuttia. Maali oli tähtihyökkääjän ensimmäinen EM-kisoissa. Nopean avausmaalin jälkeen Portugali rupesi hakemaan aktiivisesti tasoitusta, kun taas Puola keskittyi kyttäämään vastaiskuja. Portugalin aktiivisuus palkittiin ja joukkue tuli tasoihin, kun ottelua oli pelattu reilut puoli tuntia. Bayern Muncheniin siirtyvä Renato Sanches sai Nanilta hyvän syötön rangaistusalueen tuntumaan ja nuorukainen laukoi vastustamattoman kudin etualanurkkaan ohi Lukasz Fabianskin. Peli jatkui taukoon saakka todella viihdyttävänä, mutta lisämaaleja ei enää nähty ja tauolle mentiin 1-1 lukemissa.

Embed from Getty Images

Toisella puoliajalla ottelun vauhti laski ja ensimmäisen puoliajan viihdyttävyys oli tipotiessään. Puola oli todella passiivinen koko toisen puoliajan eikä Portugali saanut omista hyökkäyksistään maaleja. Parhaat paikat tuli Cristiano Ronaldolle, mutta miehen ruuti oli tänään märkää. Varsinainen peliaika sekä jatkoaika päättyivät 1-1 lukemiin, joten edessä oli rangaistuspotkukilpailu.

Molempien joukkueiden kolme ensimmäistä laukojaa vetivät pilkkunsa vuoren varmasti sisään. Myös Portugalin neljäs vetäjä Nani laittoi pallon varmasti maaliin, joten kaikki paineet lyötiin Puolan Jakub Blaszczykowskille. Mies laukoi hyvän rankkarin, mutta Portugalin maalivahti Rui Patricio nappasi upean torjunnan. Kun Portugalin viides laukoja Ricardo Quaresma onnistui rangaistuspotkussaan, tarkoitti se Portugalin voittoa ja välierä paikkaa.

Embed from Getty Images

Portugali kohtaa välierässä ensi keskiviikkona Wales-Belgia ottelun voittajan.

Related Posts

Leave a comment

You must be logged in to post a comment.