Scroll Top

Jalkapallo – Valioliigassa tänään todellinen herkkupala ManU vs Liverpool, lue ottelun ennakko

Gamblers valioliiga

Englannin Valioliigassa pelataan todellinen herkkupala, kun Manchester United isännöi Liverpoolia. Molemmille joukkueille on rutkasti vielä panosta, koska ManU taistelee vielä tosissaan pääsystä neljän joukkoon, joka toisi samalla paikan Mestareiden liigaan ensi kaudeksi. Liverpool sitä vastoin tarvitsee pisteitä taistelussa Manchester Cityn kanssa Valioliigaan mestaruudesta. Joukkueet ovat kohdanneet tällä kaudella kertaalleen ja tuolloin Liverpool oli kotikentällään parempi maalein 3-1.

Ennakkoasetelmat otteluun

Manchester United

Joulukuussa tehty managerin vaihdos on piristänyt Unitedin otteita kentällä todella paljon. Ole Gunnar Solskjær on saanut pallollisen pelaamisen näyttämään paljon paremmalta sekä nopeammalta ja mikä tärkeintä, joukkue on ottanut viime kuukausina todella paljon voittoja. Joukkueen ainoa tappio tuli pahimpaan mahdolliseen paikkaan, sillä joukkue hävisi Mestareiden liigan pudotuspeleissä PSG:lle kotonaan maalein 0-2, joten toiseen osaotteluun ei jäänyt juuri pelattavaa.

Edellisessä ottelussa joukkue näytti vahvuutensa, kun se voitti FA Cupissa Chelsean vieraskentällä maalein 2-0. Siinä ottelussa puolustuspeli toimi todella hyvin  eikä vastustaja saanut paikkoja kovinkaan montaa. Lisäksi, kun joukkue oli terävä omissa hyökkäyksissään tuli jatkopaikka suhteelisen kompaktin pelaamisen jälkeen.

Embed from Getty Images

United voi lähteä tämän päivän otteluun suhteellisen hyvin mielin, koska joukkue on pelannut tällä kaudella todella hyvin kotonaan, sillä 12 kotipelistä joukkue on voittanut 7, pelannut 4 tasan ja hävinnyt vain kerran. ManU:n leiriin aiheuttaa huolta loukkaantumistilanne, sillä puolustuksesta puuttuvat Matteo Darmian, Marcos Rojo sekä Antonio Valencia. Lisäksi keskikentältä ja hyökkäyksestä puuttuu muutamia todella tärkeitä palasia, kun Jesse Lingard ja Anthony Martial ovat poissa illan kokoonpanosta.

Onneksi valmennus on saanut organisoitua puolustuspelaamisen todella hyvällä tasolla ja koko joukkue puolustaa tiiviisti, josta saatiin oiva esimerkki edellisessä Chelsea ottelussa, jossa vastustaja ei maalipaikoilla juuri mässäillyt varsinkaan ottelun toisella puoliajalla.

Hyökkäyssuuntaan isoa roolia näyttelee kaksikko Paul Pogba ja Marcus Rasshford, jotka ovat kylväneet tuhoa todella monelle puolustuksella tämän kauden aikana. Toki tänään on vastus absoluuttista huippua Valioliigassa, joten joukkue saaa onnistua lähes 100 prosenttisesti, jotta voitto tulisi United -leiriin

Embed from Getty Images

 

Liverpool

Liverpool oli Valioliigassa jo selvässä karussa, mutta niin vaan City on noussut tasapisteisiin mestaruustaistelussa. Osasyy siihen on, että Liverpool on pelannut viime kierroksilla muutamia tasapelejä, jonka aikana City on saanut kurottua eroa kiinni. Liverpool pelasi edellisen kerran tiistaina, kun se päätyi kotikentällään 0-0 tasapeliin Bayern Munchenin kanssa Mestareiden liigan ensimmäisellä pudotuspelikierroksella.

Liverpool pääsee sikäli hyvästä tilanteesta tämän päiväisen otteluun, koska joukkue pääsee kutakuinkin terveenä eikä ketään tärkeitä avauskokoonpanon miehiä ole sivussa. Joukkue tarvitsee ottelusta käytännössä voiton, vaikka vaikeaa se tulee tekemään, sillä tasapeli ei juuri lämmitä, sillä City pelaa keskiviikkona kotonaan West Hamia vastaan ja ottaa mitä ilmeisimmin siitä ottelusta voiton.

Embed from Getty Images

Onneksi Liverpoolilla löytyy ratkaisuvoimaa hyökkäykseen, jotta voidaan se kaivattu voitto tänään raapia. Joukkueen ykköshyökkääjä Mohamed Salah on tällä hetkellä todella loistavassa vireessä ja mies on tehnyt kahdeksaan edelliseen Valioliiga otteluun kuusi maalia, joten United saa olla hereillä tämän kaverin kanssa,

Puolustukseen joukkue saa tärkeän palasen, kun Mestareiden liiga ottelusta varoitustilin täyttymisen takia sivussa ollut toppari Van Dijk Virgil palaa tänään joukkueen alakertaan, joka varmasti auttaa puolustusta paljon .

Embed from Getty Images

         

VALIOLIIGA

Manchester United – Liverpool
Kello 16:05

Livepool 3way @ 2.35 ComeOn

Related Posts

Leave a comment

You must be logged in to post a comment.