Scroll Top

Jääpallon MM-kisaryhmä valittu

image

Päävalmentaja Antti Parviainen on nimennyt lopullisen kisaryhmän jääpallon MM-kisoihin 2015. Kisat pelataan Venäjän Khabarovskissa 29.3.-4.4.2015. Turnaukseen osallistuu kahdeksan maata (A- ja B -ryhmät). C- ja D –ryhmän kisat (9 maata) pelatiin Khabaroskissa jo helmikuussa. Kisanäyttämönä on 10 000 katsojaa vetävä jääpallohalli ”Erofey Arena”, joka avattiin lokakuussa 2013.

Viime hetken takaisku joukkuetta kootessa oli Mikkelin Kampparit mestaruuteen siivittäneen Juho ”Lipi” Liukkosen lokkaantuminen SM-finaalin ensimmäisellä jaksolla. Loukkaantuminen estää hänen osallistumisen MM-kisamatkaan. Aiemmin nimetystä 25 – pelaajan ryhmästä lopulliseen kisajoukkueeseen valikoitui kaksi maalivahtia ja 15 kenttäpelaajaa.

MM-kisojen ensikertalaisia ryhmästä löytyy viisi eli Tuomas Mokko, Eetu Peuhkuri, Janne Rintala, Teemu Määttä sekä kisoissa ensimmäisen A-maaottelunsa pelaava suomalaisen jääpalloilun superlupaus Tuomas Määttä. Muut ensikertalaiset saivat A-maajoukkuekasteensa viimeistään tammikuun Kazakstan otteluissa, mutta Määttä oli silloin alle 19 –vuotiaiden MM –kisoissa.

Seuraavassa päävalmentaja Parviaisen analyysi joukkueen rakentumisesta:

”Kahden vuoden aikana meillä on ollut kaikkiaan 7 maalivahtia ja 41 kenttäpelaajaa eri A-maajoukkue tapahtumissa, jolloin on nähty pelaajia paitsi seurajoukkueissaan, myös pelaavan maajoukkueessa eri rooleissa ja pystytty vertailemaan suorituksia.”

 

”Lisäksi meillä on ollut yhteistyötä 23-vuotiaiden maajoukkueen valmennuksen kanssa. He ovat listanneet omasta mielestään potentiaalisia 1988–1996 syntyneitä pelaajia. Heistä liki kaikille on pystytty antamaan mahdollisuus näyttöihin. Toki sieltä on vielä nousemassa pelaajia, jotka eivät ole tämän kahden kauden aikana olleet mukana toiminnassamme, ja hyvä niin. Kilpailua A-maajoukkue paikoista siis tulevaisuudessakin”

 

”Meillä on selkeästi pelipaikkoja, joihin pelaaja tarjonta ja sitä kautta kilpailukin on kovempaa. Varsinkin keskikentälle meillä löytyy tarjontaa niin Ruotsin kuin Suomen sarjasta. Nyt jäi jopa 25 pelaajan listalta ulos todella potentiaalisia pelaajia. Kansainvälisen tason hyökkääjiä meillä on muutamia, toki aina tarvitaan maalintekijöitä, jotka pystyvät luomaan itse tilanteita, alivoimaisenakin. Suurin haaste tällä hetkellä on mielestäni kansainvälisen tason keskuspuolustuksen pelaajista, jotka pystyvät pelaamaan pallollisena ja joilla luistelu riittää. Hyviä junioreja on tulossa, mutta toki menee varmasti muutama vuosi vielä. Maalivahteja meillä on tällä hetkellä todella hyvin ja hyviä, niin torjujina kuin heittäjinäkin.”

 

”Tämän vuoden valinnoissa 25 pelaajan listaa rakennettaessa päätettiin, että valitaan vain 3 maalivahtia sekä 3 selkeästi keskuspuolustuksen pelaajaa, koska meillä on mukana Ville Aaltonen ja Ville-Veikko Angeria, joita molempia on peluutettu maaotteluissa myös puolustajan paikalla ja, jotka pystyvät pelaamaan muitakin paikkoja. Sivutukia listalle otettiin neljä, selkeitä kärkipelaajia 4 ja 11 pääasiassa keskikentällä pelaavaa”

 

”Lopullinen 17 pelaajan lista rakentui roolitusten mukaisesti ja silloin ulkopuolelle jää ilman muuta hyviäkin pelaajia. Päädyttiin kahteen maalivahtiin, jotka ovat olleet mukana kuluneen kauden tapahtumissa. Molemmat Virtanen ja Kyllönen ovat Elitserienissä joukkueidensa ykkösmaalivahteja, hyviä torjujia, mutta myös erinomaisia heittäjiä. Keskuspuolustus rakentui myös kauden ja edellisenkin kauden aikana mukana olleista jo kokeneista pelaajista: Moisala, Hiltunen ja maajoukkueeseen paluun tehnyt Markus Hiukka. Näille paikoille meidän on selkeästi haastavinta löytää pelaajia ja tulevina vuosina pitää ilman muuta keskittyä kouluttamaan ja antamaan kokemusta tulevaisuuden pelaajille, kuten esim. Tommi Määttä, Erik Hörhammer. Sivutukien osalta ikävää oli Antti Ekmanin poisjääminen, mutta Janne Rintala ja Tuomas Mokko ovat pelanneet tuota paikkaa seurajoukkueessa ja olivat myös Kazakstan maaotteluissa sivutukena. Rintalalla toki olisi ollut käyttöä keskikentälläkin. Samuli Helavuori on kehittynyt edelleen ja alkaa olla joukkueen runkomiehiä. Keskikenttä ja pelinrakentaminen ovat kokeneiden Aaltosen ja Hauskan harteilla ja heitä tukevat nuoret todella vahvat luistelijat Janne Rintala, Tuomas Määttä, ja Eetu Peuhkuri. Myös Markus Kumpuojaa tullaan käyttämään keskikentällä hyökkäyksen lisäksi, kuten myös allround pelaajaksi roolitettua Ville-Veikko Angeriaa, joka on käytettävissä myös sivutukena ja puolustajana. Häntä on peluutettu kaikilla näillä paikoilla maaotteluissa. Puhtaita hyökkääjiä ovat Mikko Lukkarila ja Sami Laakkonen, jolta odotamme myös paljon. Pois jäivät hyökkääjistä vielä keskenkuntoinen Pekka Rintala ja estynyt Mikko Rytkönen”

 

”Kisoissa isoina teemoina ovat aikaeroon tottuminen, fyysisen rasituksen sietäminen ja joukkueen pelin kehittyminen. Ensin joukkueen tulee varmistaa pääsy välieriin ja sen jälkeen kaikki kulminoituvat siihen otteluun, jossa vastassa on todennäköisesti toinen ns ”suurista” Ruotsi tai Venäjä. Sitten tulee vielä sijoitusottelu, jossa vain voitto kelpaa. Mitalikantaan palaaminen on joukkueen tavoite, josta ei tingitä.”

 

Lopullinen MM-kisajoukkue:

Maalivahdit

1. Pertti Virtanen, Vänesborg
2. Kimmo Kyllönen​​Sirius, Uppsala

Kenttäpelaajat

3. Ilari Moisala, ​​Broberg, Södehamn
4. Ville-Veikko Angeria, ​Akilles, Porvoo
5. Tuomas Mokko, ​​HT-Bandy, Haaparanta
6. Mikko Lukkarila, ​​Vänesborg
7. Samuli Helavuori​​, Bollnäs
8. Markus Hiukka, HT-Bandy, Haaparanta
9. Markus Kumpuoja, ​Hammarby, Tukholma
10. Ville Aaltonen​​, Bollnäs
11. Pekka Hiltunen, ​​HT-Bandy, Haaparanta
12. Tuomas Määttä, ​​Botnia, Helsinki
13. Eetu Peuhkuri, ​​Veiterä, Lappeenranta
14. Janne Rintala, ​​Västerås
15. Teemu Määttä, ​​Botnia, Helsinki
16. Tomi Hauska, ​​Vetlanda
17. Sami Laakkonen, ​​Akilles, Porvoo

Johto

Päävalmentaja​ Antti Parviainen​, Porvoo
Valmentaja ​​Timo Aaltonen, ​Pori
Valmentaja​​ Olli Manninen, Mikkeli
Huoltaja​​, Harri Heinonen​, Porvoo
Huoltaja​​, Peter Tukiainen, ​Porvoo
Joukkueenjohtaja, ​Timo Knuuttila​, Jyväskylä

 

Related Posts

Leave a comment

You must be logged in to post a comment.