Kalevan kisoissa nähtiin eilen jännittävä ensimmäinen kilpailupäivä ja mitaleista käytiin odotetun tiukka taistelu, mutta mitään hurjaa tulostasoa ei kuitenkaan nähty, sillä jokaisen urheilijan tavoitteena on napata joko mestaruus tai vähintään mitali. Yksi kansainvälinen tasontulos sentään nähtiin, kun naisten pituudessa Taika Koilahti hyppäsi 669, joka on samalla nuoren nainen oman ennätys.
Myös pika-aidoissa oli tiukka taistelu voitosta, jonka lopulta korjasi Reettaa Hurske, kiliopalun kakkonen oli loukkaantumisista kärsinyt Nooralotta Neziri ja ehkä hieman yllättäen Korte jätettiin kilpailussa kolmanneksi-
Jännittävä kilpailu käytiin myös miesten pituudessa, jossa voiton otti Kristian Pulli uudella kotimasella kärkituloksella 789. Hyvin hyppäsi myös kisan kakkonen Roni Ollikainen, joka leiskautti 883 ja näin ollen eroa voittajaan jäi vaivaiset kuusi senttiä. Pronssia nappasi kokenut Eero Haapala tuloksella 667.
Kalevan kisojen lauantaipäivän tärpit
Kalevan kisoissa käydään ennen puolta päivää muutama 10 -ottelun laji, mutta toden teolla kisat alkavat tänään noin klo 13:00, juoksulajien alkuerillä sekä kenttälajien karsinnoilla. Päivän ensimmäinen finaali alkaa klo 18 , kun naisten moukari pyörähtää käyntiin.
Lauantain mielenkiintoisimmat sekä suurella katseella seurattavat kilpailut löytyvät sekä meisten, etttä naisten 100 metriltä sekä naisten 3000 metrin esteistä-
Miesten 100 metriä
100 metrin juoksu on todella herkkä laji ja kisassa voi aina sattua aina mitä vain..Samuel Purola lähtee sataselle selvänä suosikkina, sillä on hän porukan ainoa urheilija, joka on juossut tällä kaudella matkan alle 10:50. Tämän jälkeen onkin sitten todella tasaista, kun reilun kymmenyksen sisään mahtuu todella monta juoksijaa. Kovin haastajat ainakin ennakkoon on heinäkuussa kovia aikoja juossut Otto Ahlfors. Mielenkiintoista on myös nähdä mikä on Eetu Rantalan, Ville Myllymäen ja Viljami Kaasalaisen vire. Vaikka Rantalalta ei löydy tältä kaudelta kummoista aikaa, pitää muistaa, että mies syttyy nimenomaan juuri SM-kisoihin. Mestaruus voi olla vielä liian kovan tavoite, mutta mitalin nappaaminen näistä kisoista olisi todella kova temppu. Kisan mustat hevoset ovat 110 metrin aitajuoksija Elmo Lakka sekä pituushyppääjä Kristian Pulli. Molemmammat ovat juosseet tällä kaudella hyviä aikoja ja ovat tällä hetkellä 100 metrin rankingissa kahdeksan parhaan juoukussa
Naisten 3000 metrin esteet
Naisten estejuoksuun on vain yksi ennakkisuoisikki Vasa IS edustava Camilla Richardsson. Richardsson on juossut tänä kesänä loistavia aikoja kilpailusta toiseen ja samalla ennätys on myös parantanut ja se kirjataan ny lukemin 9.35,7. Ainoa haastaja kilpailussa voi olla Janika Rauma, mutta hänenkin tänä kesänä juoksema aika on lähes 15 sekuntia huonompi, kuin Richarssonin. Mikäli kilpailusta tulee hidasvauhtinen juoksu on Raumalla mahdollisuus päihittää Suomen tämän hetken ykkösnainen vaikka tiukkaa se tulee tekemään.
Naisten 100 metrin juoksu
Naisten 100 metrin kilpailusta odotetaan todella tasaista kilpailua siitäkin huolimatta, että Hanna-Maari Latvala lähtee kilpailuun suosikkina. Kovimmat haastajat ovat Lotta Kemppinen, joka sai lisää itseluottamusta hyvin sujuneista 22-vuotiaiden EM-kisoista. Lisäksi kärkeä tulee haastamaan myös viime vuoden voittaja Anniina Kortetmaa. Mitalia tavoittelee kesällä hyvä juoksuja esittänyt pituushyppääjä Taika Koilahti sekä nuorten-olympiafestivaaleilta mitalin napannu Johanna Kylmänen.