Suomalaisgolffarit aloittivat upeasti Eurooppa Tourin osakilpailun Skotlannissa. Ehkä hivenen yllättäen avauspäivästä suoriutui parhaiten Kalle Saamoja, joka pelasi avauskierroksen häikäisevästi tulokseen seitsemän alle parin, jolla mies johtaa tällä hetkellä kilpailua yhdessä kolmen muun pelaajan kanssa. Samoojan kierroksen tähtihetki osui reiälle 15, jolla suomalainen teki upeasti hole in onen eli löi pallon yhdellä lyönnillä reikään. Hole in one oli Samoojalle jo tämän kauden toinen, sillä mies teki vastaavan tempun maaliskuussa Intiassa. Upean holarin lisäksi kierrokseen sisältyi viisi birdietä, joten kierroksen tulos oli komeasti 64 lyöntiä.
Mikko Korhonen on myös avauspäivän jälkeen hyvissä asemissa, sillä hän on tällä hetkellä hienosti top kympissä sijalla kahdeksan. Korhonen aloitti kierroksen vakuuttavasti pelaamalla etuysin tulokseen neljä alle parin, mutta takaysillä olikin sitten hivenen hankalampaa. Korhonen teki kaksi birdiä, mutta kierrosta pilasi lopussa tulleet kaksi bogeya, jotka tiputtivat tuloksen 66 lyöntiin. Kokonaisuutena Korhosen pelaaminen oli hyvällä tasolla ja mies on iskuasemissa huomista ajatellen
Muista suomalaisista Tapio Pulkkasen ja Kim Koivun kierrokset ovat vielä kesken. Molemmat pelaajat ovat tällä hetkellä tasan parissa ja suhteellisen kaukana kärjestä, mutta kummallakin on vielä avauspäivää niin paljon pelaamatta, että nousu kärkikahinoihin on hyvinkin mahdollista.
Skotlannissa pelattava osakilpailu on todella iso Eurooppa Tourin mittapuulla ja se on kerännyt mukaan todella paljon maailmanhuippuja, koska ensi viikolla pelataan kauden kolmas Major -turnaus, The Open Championship. Kilpailussa on palkintorahaa yhteensä noin seitsemän miljoonaa puntaa sekä iso kasa rankingpisteitä, joten sijoittuminen kymmenen parhaan joukkoon toisi suomalaispelaajille mukavasti kahisevaa sekä samalla myös nousua maailmanlistalla.