SHL:n kurinpitolautakunnan puheenjohtajalle kritiikkiä työstään

SHL:n kurinpitolautakunnan puheenjohtaja Alexander Ramsay on saanut pudotuspelien aikana rajua kritiikkiä työstään. Vaikka kotimaisen Liigan pudotuspelit alkoivat lauantaina lämpimissä merkeissä, SHL:ssa on nähty eri luokan ylilyöntejä. Alexander Ramsay sai lauantai-iltana sähköpostitse uhkauksen: “eroa tai kuole”.

– Saamme paljon sähköpostia ja usein kritiikki on rakentavaa, minkä pystyn käsittelemään. Tämä oli kuitenkin ensimmäinen kerta, kun viesti oli konkreettisempi. Minun mielestäni se ylitti rajan, Ramsay kertoi Aftonbladetille.

Ramsay joutui kritiikin kohteeksi, kun hän ei ottanut Frölundan Mathis Olimbin tekosia kurinpitokäsittelyyn. Olimb tulistui toisen puolivälieräottelun lopussa Luulajan Jonathan Granströmille ja huitaisi häntä rajusti mailallaan. Katso tilanne täältä.

– En ole vielä ehtinyt sulatella tätä enkä ole päättänyt, miten edetä asian suhteen. Olen ajatellut tehdä asiasta ilmoituksen poliisille. Todennäköisesti kyseessä on kannattaja, jolla pitäisi olla puhelimessaan alkolukko, Ramsay totesi.

Luulajan 2-1-voittoon päättyneessä ottelussa nähtiin useita nujakoita ja taistossa jaettiin yhteensä 133 rangaistusminuuttia. Kurinpitolautakunta ilmoitti ottelun jälkeen vievänsä jatkokäsittelyyn Frölundan Pontus Widerströmin ja Luulajan Per Savilahti-Naganderin välisen tappelun.

 

Related Posts

Leave a comment

You must be logged in to post a comment.