Scroll Top

OLYMPIALAISET 2018 – Nyt lajiesittely vuorossa freestylehiihto

Olympialaiset Peyochang Etelä-Korea 2018

Nyt on olympialaisten lajiesittely vuorossa freestylehiihto. Laji oli ensimmäistä kertaa olympialaisissa Calgaryn 1988 kisoissa toki silloin vielä näytöslajina. Ensimmäistä kertaa laji oli virallisesti mukana neljä vuotta myöhemmin Albertvillen kisoissa, jolloin lajina ole pelkästään kumparelasku. Seuraaviin vuoden 1994 Lillehammerin kisoihin uutena lajina mukaan tulivat hypyt ja vuonna 2010 mukaan tuli myös skicross. Edellisissä Sotshin olympialaisissa lajivalikoimaa lisättin, kun lumikouru eli half pipe sekä slopestyle tulivat mukaan ohjelmaan.

Olympialaisten mitalitilastoa johtaa USA, joka on saavuttanut kahdeksan kultaa ja yhteensä 21 mitalia. Heti perässä kakkosena tulee Kanada kahdeksalla kultamitalilla (18 mitalia) ja nämä kaksi maata ovatkin mitalitilastossa reilusti edelle muita.

Suomi on myös pärjännyt vuosien saatossa todella hyvin ja saavuttanut yhteensä neljä mitalia. Suomen kaikki mitalit freestylehiihdossa ovat tulleet kumparelaskun puolelta. Kohokohtana oli Janne Lahtelan olympiakulta Salt Lake Cityn kisoista vuodelta 2002. Viimeisin suomalaismitali on Mikko Ronkaisen saavuttama olympiahopea Torinon 2006 kisoista.

Embed from Getty Images

 

Freestylehiihdon lajit

Kumparelasku

Kumparelasku on siis freestylehiihdon laji, jossa pitää laskea 200-250 metriä pitkä rata, joka koostuu kummuista sekä hyppyreistä, joita on radalla yleensä kaksi. Rata tulee laskea mahdollisimman nopeasti ja tyylikkäästi läpi. Laskun aikana suoritetaan kaksi vapaavalintaista hyppyä ja myös kummut pitää viedä läpi mahdollisimman tyylikkäästi. Laskua tuomaroivat yleensä 5-7 tuomaria, joista 3-5 on tekniikkatuomareita ja kaksi hyppytuomaria. Laskun kokonaispisteet määräytyvät siten, että tekniikasta tulee 50 %, ajasta 25 % ja hypyistä myös 25 %..

Embed from Getty Images

Hypyt

Hypyt on yksi freestylehiihdon näyttävimmistä lajeista ellei, jopa näyttävin. Kilpailijat ottavat ylhäältä mäestä hurjan vauhdin ja etenevät kohti kaarevaa hyppyriä, josta koittavat sitten tehdä mahdollisimman vaativan suorituksen. Hyppyjen elementit saattavat olla monella tuttuja telinevoimistelusta tai lumilautailusta. Tuomarit antavat hypyistä sitten pisteet, mutta alastulolla on tässäkin lajissa todella suuri painoarvo.

Embed from Getty Images

Skicross

Skicross on vauhdikas laji, jossa kapealla ja jyrkällä radalla lasketaan todella kovilla vauhdeilla. Toki vauhdit myös vaihtelevat laskun aikana mikä tekee ohittamisen mahdolliseksi ja lisää myös haastetta laskijoille sekä mielenkiintoa katsojille.. Radan on tarkoitus olla mahdollisimman monipuolinen sisältäen esimerkiksi erilaisia hyppyreitä, aaltoja sekä myös kallistettuja että tavallisia käännöksiä.

Kisoissa lasketaan aluksi aikalaskut, josta pääsee mukaan varsinaiseen kilpailuun 32 parasta. Erät lasketaan neljän laskijan ryhmissä ja jokaisen erän kaksi parasta etenee jatkoon eli seuraavalle kierrokselle. Lopulliseen finaaliin päivän päätteeksi pääsee siis neljä parasta ja voittaja on luonnollisesti se, joka on ensimmäisenä maalissa.

Embed from Getty Images

Halfpipe

Freestylen halfpipessä kilpailijat pyrkivät mahdollisimman korkeisiin ja teknisesti vaativiin suorituksiin kuten lumilautailun puolella. Laji on käytännössä identtinen lumilautailun halfpipen kanssa, mutta suksien johdosta temput hieman eroavat lajien välillä.

Embed from Getty Images

Slopestyle

Freestylen slopestylessä lasketaan lumilautailun tapaan rata, joka on varustettu erilaisilla hyppyreillä, kaiteilla (reilit), putkilla, liukumalaatikoilla (press box) sekä mahdollisesti pienillä pipen kaarilla. Laskut arvioidaan tyylin ja vaikeuden perusteella, jonka jälkeen tuomarit antavat pisteensä.

Embed from Getty Images

 

Tässä oli freestylehiihto ja sen eri lajit lyhyesti ja ytimekkäästi esiteltynä. Suomella on olympialaisissa mukana freestylehiihdon puolella neljän hengen joukkue. Miesten puolella Suomea edustavat: Slopestylessa Joona Kangas ja kumparelaskussa Jimi Salonen sekä Jussi Penttala. Naisten puolella Suomea edustaa slopestylessa Anni Kärävä

Lähteet: Wikipedia

Related Posts

Leave a comment

You must be logged in to post a comment.